Vastuulliseen ja kestävään tuotantoon tähtää myös Hiilineutraali maitoketju 2035 -ohjelmamme. Minulta on kysytty useita kertoja − ihan aiheesta − mitä hiilineutraali maidontuotanto maksaa ja kuka sen maksaa. En pysty vastaamaan täydellisesti ja tyhjentävästi, mutta yritän muutaman esimerkin avulla valottaa asiaa. Esimerkkeinä käytän hiiliviljelyä, eläinten jalostusta ja metaanin tuotannon vähentämistä ruokinnan avulla.
Hiiliviljelyssä tuotamme nurmesta paitsi satoa karjan rehuksi, myös orgaanista ainesta maaperään. Nurmipelto on paitsi rehua, myös hiilinielu. Hiiliviljelyssä käytämme monipuolista siemenseosta, pidennämme viljelykiertoa, vähennämme muokkausta ja erityisesti syyskyntöä, käytämme karjan-lantaa sekä korjaamme sadon pidempään sänkeen. Näistä tekniikoista ei tule tiloille lisäkustannuksia. Toki pidempään sänkeen niitto voi laskea satoa, mutta vastaavasti parantaa nurmen jälkikasvuun lähtöä. Sato-taso voi pidemmällä aikavälillä jopa nousta ja raakamaidon hiilijalanjälki laskee noin 20−30 prosenttia, mahdollisesti enemmänkin.
Lehmien jalostuksessa painopiste on tällä hetkellä rehun hyväksikäytön parantamisessa. Osittain työkaluja on jo olemassa sekä kokonaisjalostusarvon määrittämiseen että tilakohtaiseen sonni- ja lehmävalintaan. Esimerkiksi FABAn lanseeraaman rehusäästöindeksin käyttöönotto on hyvä alku. Lisäkehitystä toki tarvitaan ja hyötypotentiaali on melkoinen. On laskettu, että 15 vuoden tähtäimellä olisi mahdollista saavuttaa lisätuotosta yli 1 000 EKM kiloa lehmää kohden vuodessa ilman, että rehunsyöntimäärä nousisi lainkaan. Tämä vastaa noin 10 prosentin parannusta rehun hyväksikäytössä ja saman verran pienentyneinä ruokintakustannuksina per maitolitra. Samalla päästöt vähenevät maitolitraa kohden sekä pellolla että navetassa.
Lehmien ruoansulatuksessa muodostuvan metaanin vähentäminen kannattavasti on edellisiä esimerkkejä hankalampaa. Teknologioita on kyllä olemassa ja lisää kehitetään. Parhaalla tällä hetkellä tiedossa olevalla tekniikalla voidaan vähentää metaanin tuotantoa noin 30 prosenttia ilman, että maitotuotos laskee. Tämä pienentää maidon hiilijalanjälkeä noin 15 prosenttia. Teknologialla on kuitenkin kustannus, jota pienempi rehunkulutus per maitolitra ei kompensoi. Tässä korvauksen täytyy siis tulla muualta kuin alkutuotannosta.
Kun pyrimme vähähiiliseen tuotantoon, emme voi tuijottaa pelkästään saavutettuihin päästösäästöihin. Menetelmien kehittämisessä on aina oltava mukana tuottavuus- ja kustannusnäkökulmat. Tuottavuutta parantavien ja kustannuksia alentavien keinojen käyttöönotolle on matalampi kynnys.
