Kasvuston optimaalinen rakenne

Viljoilla ja öljykasveilla on totuttu laskemaan kylvösiemenmäärä ja siten optimoimaan kasviyksilöiden lukumäärä pinta-alayksikköä kohden.

Kasvuston tiheyden ollessa sopiva, nettoyhteyttäminen eli yhteyttämistuotteiden käyttö kasvuun ja kehitykseen, on suurimmillaan. Liian tiheässä kasvustossa alimmat lehdet jäävät varjoon ja muuttuvat yhteyttämistuotteiden tuottajista niiden kuluttajiksi ja nettoyhteyttäminen alenee.

Monivuotisissa nurmissa kasvustorakenteen optimointi ja netto-yhteyttämisen maksimointi ei ole yhtä yksinkertaista, mutta myös nurmilla liian suuri versotiheys johtaa nettoyhteyttämisen alenemiseen. Nurmituotannossa haluamme siemensadon sijaan tuottaa mahdollisimman paljon hyvin sulavaa kuitua, ja siksi rehuanalyyseissä kiinnostavia lukuarvoja ovat D-arvo ja NDF.

Kuitua nurmiin kehittyy erityisesti verson painon lisääntyessä ja korren soluseinien paksuuntuessa. Kun versotiheys suurenee, yksittäisen verson paino ja kuitupitoisuus alenee. Ylitiheä nurmi voi siis paitsi vähentää nettoyhteyttämistä myös alentaa sadon kuitupitoisuutta.

Nurmille ei ole viljojen tavoin määritelty yhtä sopivaa versotiheyttä, sillä siihen vaikuttaa moni asia, erityisesti nurmien käyttömuoto ja kasvukauden ajankohta. Toisaalta nurmille ei ole liioin määritetty tavoitteellista versotiheyttä, sillä sen hallinta on lähes mahdotonta.

Intensiivisesti laidunnetuilla nurmilla versoja tulee olla jopa yli 8 000 kpl/m2, jotta saavutettaisiin maksimaalinen satotaso. Sen sijaan suomalaisilla säilörehunurmilla verso-tiheys tulisi olla huomattavasti alempi, nurmikasvilajin mukaan 2 500–5 000 kpl/m2. Erityisesti kevätsadossa korrelliset versot ovat painavia, ja liiallinen tiheys johtaa verson painon vähenemiseen ja siten myös kuitupitoisuuden alenemiseen. Tämä olisi syytä huomioida erityisesti täydennyskylvöjä tehtäessä.

Kaksi edellistä kasvukautta ovat olleet äärimmäisen erilaisia ja tuoneet esille nurmien kasvulle erikoisia piirteitä.

Joillakin alueilla alkukesän pakkanen pysäytti nurmien kasvun ja johti nopeaan kasvuston vanhenemiseen ja rehuarvon alenemiseen. Periaatteessa kaikki stressitekijät, jotka pysäyttävät nurmien kasvun, voivat johtaa samaan ilmiöön eli ennenaikaiseen vanhenemiseen.

Viime kesänä kuivuus hidasti tai jopa pysäytti sato-osien kehittymisen, ja yhteyttämistuotteita saattoi kertyä enemmän kuin mitä kasvuun oli mahdollisuus käyttää. Ylimääräiset yhteyttämistuotteet kertyvät lyhytaikaista varastointia varten lehtiin ja pidempiaikaista varastointia varten korteen. Kertyneet sokerit voivat näkyä rehuanalyyseissä tavanomaista korkeampina sokeripitoisuuksina.

Äärimmäinen kuivuus ja kuumuus alentaa nurmien sadontuottopotentiaalia pienentämällä kohteita, joihin kuiva-ainetta kerrytetään. Viileä ja kostea kasvukausi mahdollistaa koko satopotentiaalin ilmenemisen, mikäli muut kasvutekijät, kuten ravinteiden saatavuus sekä maan happamuus ja rakenne, ovat kunnossa.

Kuivissa oloissa kasvit säätelevät veden haihduntaa lehtien pinnassa olevilla huulisoluilla, joiden kautta lehteen kulkeutuu hiilidioksidia. Huulisolujen kiinniolo vähentää kasvin yhteyttämistä ja sadontuottoa.

Huulisolujen avautumista ja sulkeutumista säätelee kasvihormonien lisäksi kalium, jonka puute hidastaa huulisolujen toimintaa ja lisää haihduntaa kuivissa oloissa. Kaliumin puute heikentää myös vedenottoa, sillä sen kertyminen juuriin saa aikaan osmoottisen jännite-eron, jonka avulla juuret ottavat vettä maasta. Kaliumin puute voikin ilmetä kasvuston päiväkuihtumisena.

Liika märkyys haastaa erityisesti nurmipalkokasvit, kuten apilat ja sinimailasen, mutta heikentää myös nurmiheinien sadontuottoa ja talvehtimista. Märkyys aiheuttaa juuristolle hapettomat olot, ja kasvit joutuvat käyttämään yhteyttämistuotteita tehottomasti anaerobisessa hengityksessä.

Syksyllä liika märkyys heikentää kylmäkaraistumista, sillä osa yhteyttämistuotteista käytetään talvivarastojen sijaan hengittämiseen. Karaistumisongelmat tulevat esille kevättalvella, jolloin lämpöjakso aktivoi kasvuun heikomman talvilevon lajit, kuten englannin raiheinän ja rainadan.

Liian varhainen kasvuunlähtö yhdistettynä epäonnistuneen karaistumiseen ja routaiseen maahan voi aiheuttaa merkittäviä talvehtimistuhoja, jotka havaitaan erityisesti hidastuneena kasvuunlähtönä keväällä.