Katse magnesiumiin
Magnesiumin puute on merkittävä syy poikimahalvauksiin. Magnesiumin saantiin onkin kiinnitettävä huomiota erityisesti ummessaolokauden lopulla.
Magnesiumin merkitys lehmien terveydelle on jäänyt hieman kalsiumin varjoon. Magnesiumin puute johtaa myös kalsiumin puutteeseen ja usein korjataankin vain kalsiumin puutosta.
Eläinlääkäri Henrik Lindberg tutki lisensiaattityössään lehmien magnesiumin saantia. Tutkimusaineistossa oli mukana 46 poikimahalvauksen saanutta lehmää.
"Rehun magnesiumpitoisuus on merkittävin poikimahalvauksiin vaikuttava tekijä”, eläinlääkäri Henrik Lindberg painottaa. Hän tutki lehmien magnesiumin saantia lisenssiaattityössään.
Magnesiumpitoisuuden nostaminen 0,3 prosentista 0,4 prosenttiin umpilehmien rehukuiva-ainekilossa vähentää tutkimusten mukaan poikimahalvausriskiä peräti 62 prosenttia.
"Rehun magnesiumpitoisuus on merkittävin poikimahalvauksiin vaikuttava tekijä”, Lindberg painottaa.
Lindberg puhui magnesiumin tärkeydestä ProAgrian Maitovalmennuksessa Helsingissä viime syyskuussa.
Puutos vaikea havaita
Magnesium on toiseksi yleisin kivennäisaine lehmän pehmytkudoksissa. Se vaikuttaa muun muassa aineenvaihduntaan. Magnesiumin puute vähentää lisäkilpirauhashormonin erittymistä. Kyseinen hormoni pitää huolen siitä, että veren kalsiumpitoisuus on riittävä.
”Magnesiumin puutosta on kohtalaisen hankala havaita. Maidontuotannon lasku voi olla yksi merkki puutoksesta. Parhaiten magnesiumvajeen pystyy havainnoimaan virtsanäytteestä. Verinäyte on epäluotettava tapa analysoida magnesiumia”, Lindberg tietää.
Mittaamisen sijaan onkin jatkuvasti huolehdittava siitä, että lehmät saavat suosituksen mukaisen määrän magnesiumia.
Näkymätönkin kalsiumvaje, johon magnesium on usein osasyynä, voi johtaa muun muassa jälkeisten jäämiseen, kohtutulehdukseen, utaretulehdukseen, heikentyneeseen hedelmällisyyteen, syönnin vähenemiseen, pötsin ja juoksutusmahan toiminnan heikkenemiseen, lihastoiminnan heikkenemiseen, ketoosiin ja maksan rasvoittumiseen.
Säilörehun sisältämä magnesium riittää yleensä tuotantokaudella oleville lehmille, mutta täyttää vain puolet umpilehmien magnesiumtarpeesta.
Magnesium lisättävä rehuun
Umpilehmät eivät saa tarpeeksi magnesiumia säilörehusta, joten sitä on lisättävä rehuihin. Magnesiumin saantisuositus ummessaolokauden viimeisinä viikkoina on 0,35–0,4 prosenttia rehukuiva-ainekilossa.
”Magnesiumin riittävä saanti varmistetaan syöttämällä se lehmille täydennysrehuna. Magnesium voidaan tarjota kivennäissekoituksena tai sekoittamalla magnesiumoksidi appeen joukkoon. Myös laidunnurmelle kannattaa levittää magnesiumoksisidia noin 30 kiloa hehtaarille”, Lindberg opastaa.
Magnesiumoksidi on Lindbergin mukaan käytännöllisin ja suositeltavin magnesiumvalmiste. Magnesiumsulfaatissa ja -kloridissa magnesiumpitoisuudet ovat melko alhaiset. Ne eivät ole myöskään kovin maistuvia. Magnesiumoksidi vie vähemmän tilaa ja on maittavampi.
Magnesiumoksidin tulee olla hienoksi jauhettua. Magnesiumpitoisuus saa olla korkeintaan 56 prosenttia, jotta hyödynnettävyys olisi hyvä.
Kalsiumia poikimisen yhteydessä
”Poikimisen yhteydessä on tärkeää tarjota ainakin riskilehmälle apu kalsiumkuopan ylittämiseen. Suun kautta kahtena annoksena annettava kalsiumvalmiste pitäisikin olla normaali tapa. Ensimmäinen kalsiumannos annetaan heti poikimisen jälkeen ja toinen 12–24 tuntia poikimisesta”, Lindberg neuvoo.
Riskilehmiä ovat aikaisemmin vähintään kaksi kertaa poikineet, keskimääräistä runsasmaitoisemmat, lihavammat tai heikommin syövät lehmät.
”Yhdessä annoksessa pitää olla 50 grammaa kalsiumia, jos se on kalsiumkloridina ja 75–125 grammaa kalsiumia, mikäli se on kalsiumpropionaattina. Kalsiumkloridia annetaan siten 95 grammaa ja kalsiumpropionaattia 350–600 grammaa.
Poikimahalvaukset ovat vain jäävuoren huippu, sillä vähintään puolet kaikista lehmistä kärsii kalsiumin puutteesta poikimisen aikana ja sen jälkeen. Kalsiumin puute johtuu maidontuotannon nopeasta käynnistymisestä. Aineenvaihdunta ja rehun käyttö eivät pysy maidontuotannon vauhdissa. Magnesiumiakin erittyy maitoon paljon.
Useamman kerran poikineille, runsasmaitoisille riskilehmille on poikimisen yhteydessä tärkeää tarjota apu kalsiumkuopan ylittämiseen. Ensimmäinen kalsiumannos annetaan heti poikimisen jälkeen ja toinen 12–24 tuntia poikimisesta. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää
Lietelanta vähentää magnesiumia
550-kiloinen lehmä tarvitsee 2,8 grammaa magnesiumia päivässä normaalien toimintojensa ylläpitoon. Ternimaitoon erittyy vielä tämän lisäksi 3,6 grammaa magnesiumia viittä litraa kohden.
Lisämagnesiumin antosuositus ummessa olevalle, 550 kilon painoiselle lehmälle on 14 grammaa vuorokaudessa ja laidunkauden alussa 18 grammaa. Rehutaulukoiden mukaan säilörehu sisältää magnesiumia noin kaksi grammaa kilossa, joten lehmä saa magnesiumin säilörehusta on noin 20 grammaa vuorokaudessa, mikä riittää tuotantokaudella olevalle lehmälle, mutta on vain puolet ummessa olevan lehmän tarpeesta. Pieni magnesiumin yliannostus ruokinnassa ei haittaa eikä aiheuta sivuvaikutuksia.
Lietelantaa rehunurmille levitettäessä pitää olla erityisen tarkka rehun magnesiumpitoisuudesta.
Lietelanta nostaa nurmien kaliumpitoisuutta ja laskee magnesiumpitoisuutta.
"Typpilannoite puolestaan nostaa magnesiumpitoisuutta nostamatta kaliumpitoisuutta. Magnesiumin saantia tulisikin laskennallisesti lisätä neljä grammaa päivässä aina, kun kaliumin määrä lisääntyy kymmenellä grammalla rehukuiva-ainekilossa,” Lindberg laskee.
Magnesium pähkinänkuoressa
- tärkein ummessaoloajan kivennäinen poikimisen kalsiumaineenvaihdunnan kannalta
- ”ujo” imeytymään, korkeat kalium- ja kalsiumpitoisuudet haittaavat sekä maassa että pötsissä magnesiumin imeytymistä
- huonot kasvuolot vähentävät nurmen magnesiumpitoisuutta enemmän kuin kalium- ja kalsiumpitoisuuksia
- säilörehussa ei ole yleensä läheskään tarpeeksi magnesiumia ummessaolo- ja tunnustuskauden tarpeisiin à tarvitaan kivennäislisä ja riskilehmille lisäksi tuubi- tai magnesiumoksidilisä.
Teksti ja kuvat: Markku Pulkkinen