Ketoosia vai ei? - Määrästä riippuen normaalia tai haitallista

Alkulypsykaudesta lehmän fysiologinen tehtävä on tuottaa maitoa jälkeläiselle. Sen elimistö ohjaa energiaa ensisijaisesti maidontuotantoon. Jalostuksessa tätä ominaisuutta on vahvistettu. Umpikaudelta lypsyyn siirryttäessä lehmät kuluttavat enemmän energiaa kuin rehuista saavat. Vaikka ilmiö onkin normaali, liian suuri energiavaje on haitallista: se heikentää tuotosta, terveyttä ja tiinehtyvyyttä. Yksilöstä ja olosuhteista riippuu, kuinka paljon.

Lehmän tuotostaso riippuu siitä, miten paljon sillä on käytettävissään maksan tuottamaa rypälesokeria eli glukoosia. Utareessa glukoosista muodostuu laktoosia, joka vetää mukanaan vettä lisäten maidon määrää.

Voimakas negatiivinen energiatasapaino aiheuttaa triglyseridien kertymisen maksaan ja johtaa sen rasvoittumiseen. Negatiiviseen energiatasapainoon sopeutumisen seurauksena muodostuvat ketoaineet heikentävät munasolujen laatua ja haittaavat veren valkosolujen toimintaa heikentäen immuunipuolustusta.

Nämä seikat altistavat monille sairauksille, muun muassa utare- ja kohtutulehduksille, jälkeisten jäämiselle, juoksutusmahan kiertymälle ja asetonitaudille sekä lisäävät ensimmäisen lypsykuukauden aikana poistettavien lehmien osuutta karjassa.

Ketoaineita rehuista ja rasvasta

Ketoaineita syntyy lehmän sopeutuessa negatiiviseen energiataseeseen. Niitä muodostuu sekä rasvakudoksesta vapautuvista esteröitymättömistä rasvahapoista (NEFA) että rehuista pötsimikrobien avulla muodostuvasta voihaposta. Lehmän elimistö käyttää NEFA:a energiaksi ja syntetisoi siitä elintärkeää glukoosia. Sitä käytetään myös maidon rasvan rakennusaineena.

NEFA:aa muodostuu eniten lypsykauden alussa, jolloin sen syntyä rajoittavaa insuliinia muodostuu tavallista vähemmän. Samaan aikaan esiintyy myös ns. insuliiniresistenssiä, jolloin kudokset eivät reagoi insuliiniin tavanomaisella voimakkuudella. Tämä mahdollistaa osaltaan glukoosin käyttöä laktoosin tuotantoon.

Rehuvalinnoista ja kuiva-aineen syöntimääristä riippuu, kuinka paljon pötsimikrobit tuottavat tärkeimpiä haihtuvia rasvahapoja: etikka-, propioni- ja voihappoa. Propioni- ja etikkahappo toimivat glukoosin lähteinä. Voihappo taas imeytyy suoraan verenkiertoon betahydroksibuturaattina (BHB), jota on suurin osa lehmän ketoaineista. Muita ketoaineita ovat asetoni ja asetoasetaatti.

NEFA ja BHB herkimmät mittarit

Luotettavin tieto lehmän energiatasapainosta saadaan tutkimalla verinäytteestä NEFA- tai BHB-pitoisuuksia. NEFA:a voidaan mitata vain laboratoriossa, kun taas BHB:n määrittämiseksi on olemassa useampia navetassa tehtäviä pikatestejä. Testien herkkyyksissä ja tarkkuuksissa on huomattavia eroja. Herkkyys kuvaa testin kykyä havaita ne lehmät, joilla on ketoosi, ja tarkkuus kykyä tuottaa oikea tulos lehmille, joilla ei ole ketoosia.

Verestä tai virtsasta tehtävät BHB-määritykset ovat pikatesteistä parhaita. Näytteen ottaminen lehmästä vaatii tosin hieman perehtymistä. Virtsanäytteen otto epäonnistuu useammin kuin verinäytteen.

Tekemässämme selvityksessä BHB-Check- testin herkkyys oli 95 prosenttia ja tarkkuus 83 prosenttia. Toisin sanoen testi antoi viisi prosenttia vääriä negatiivisia ja 17 prosenttia vääriä positiivisia tuloksia.

Myös virtsan BHB-pitoisuuden määrittämiseen perustuvat testiliuskat olivat melko luotettavia (herkkyys 85 %, tarkkuus 79 %). Maidon testaaminen BHB-liuskalla oli selvästi edellisiä epäluotettavampaa.

Asetoasetaatin tai asetonin osuudet ketoaineista vaihtelevat, joten niiden määrä maidossa tai asetonin haju lehmän hengityksessä eivät ole kovin herkkiä ketoosin mittareita.

Maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksien suhdetta voidaan käyttää myös negatiivisen energiatasapainon indikaattorina, mutta sen luotettavuus ei ole kovin suuri. Korkea suhde voi tarkoittaa liian syvää energiavajetta, mutta lehmäyksilöstä ja dieetistä johtuva suuri vaihtelu hankaloittaa käyttökelpoisuutta.

Tuotosseurantanäytteistä voitaisiin myös tutkia BHB ja asetoni sekä ennustaa ketoosiriskiä. Testasimme Valiolla viime talvena FOSS Milkoscan -menetelmää. Testi on kohtalaisen toimiva todella isoissa karjoissa ja antaa käsityksen ketoosin esiintyvyydestä. Se osoittautui kuitenkin Suomen olosuhteissa varsin epäherkäksi etenkin automaattilypsytiloilla (herkk. 44 %).

Mittaus yksilöstä, tulkinta ja toimet karjatasolla

BHB-määritys suositellaan tehtäväksi poikimista seuraavien kahden viikon kuluessa, mieluiten 3–9 päivää poikimisesta. Sen raja-arvona käytetään yleensä 1,2 mmol/l.

Esimerkiksi BHB yli 1,4 mmol/l ensimmäisellä laktaatioviikolla alensi tuotosta 1,9 kg/lehmä/pv ja yli 2,0 mmol/l toisella viikolla 3,3 kg/lehmä/pv. Uudemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jo 1,0 mmol/l ylittävät pitoisuudet lisäsivät lehmän riskin sairastua yli nelinkertaiseksi.

NEFA:n määrää pidetään liiallisena, jos se on yli 0,3 mmol/l umpikauden lopulla (3–14 pv poikimiseen) tai 0,6 mmol/l vastapoikineilla (3–14 pv poikimisesta).

Ketoainepitoisuuksia kannattaa mitata silloin, kun tuotos tai sairastavuus ei ole tavoitetasolla sekä suurempien ruokinnan muutosten yhteydessä. Yksittäisten lehmien piilevää ketoosia on hyödyllistä hoitaa antamalla niille propyleeniglykolia, mutta silloin on jo osittain ”vellit housussa”: tuotos alenee ja sairastumisriski on kasvanut. Jos kohonneita ketoainepitoisuuksia esiintyy yli 15 prosentilla lehmistä, kannattaa ennaltaehkäiseviin toimiin ryhtyä nopeasti.

Ketoosin ennaltaehkäisy onnistuu, kun huolehditaan rehujen ja veden laadusta ja ryhmittellään lehmät niin, että samalla ruokinnalla on ravitsemuksellisilta tarpeiltaan samankaltaisia eläimiä. Loppulypsykaudella ja ummessaoloajan alkupuoliskolla on tärkeää tarjota vapaasti vähäenergisiä rehuja. Rehun ja veden täysin esteetön saanti umpikauden lopulla ja alkulypsykaudesta on myös varmistettava.

Ketoosi ABC

• Liiallinen ketoaineiden määrä alentaa tuotosta ja lisää sairastumisriskiä
• Maksa, rasvakudos ja pötsi osallistuvat ketoaineiden muodostukseen
• Veren BHB- ja NEFA-pitoisuudet ± 2 viikkoa poikimisesta kuvaavat luotettavimmin ketoaineiden määrää elimistössä
• Ennaltaehkäisyssä tärkeintä ovat laadukkaat rehut ja vesi, syöntikyvyn säilyttäminen sekä lihomisen estäminen.

Näin ehkäiset ketoosia

• Pidä lehmien kuiva-aineen syöntikyky aina mahdollisimman hyvänä
• Minimoi pötsin happamuuden vaihtelut
• Pyri säilytämään lehmien kuntoluokat koko ajan noin kolmosessa
• Suosi rehuja, joista muodostuu pötsissä enemmän etikka- ja propionihappoa ja vähemmän voihappoa.

Pääkuva: Kristiina Sarjokari