Kilpailukykyä ja ekotehoa nurmesta
Nurmivaltainen ruokinta on suomalaisten maitotilojen vahvuus kannattavuuden, eläinten hyvinvoinnin ja ympäristön näkökulmasta. Nurmirehujen osuus suomalaisilla maitotiloilla on keskimäärin 52–54 prosenttia kaikista rehuista. Väkirehujen osuus jää hieman alle puoleen.
”Nurmi- ja väkirehun suhde on eläinten terveyden ja tuotannon kannattavuuden kannalta keskimäärin ottaen hyvä. Myös tilojen rehulogistiikka toimii tällä suhteella hyvin”, erikoistutkija Auvo Sairanen Luonnonvarakeskuksesta sanoo.
Sairanen toivoo ruokinnan siirtyvän kuitenkin hieman nurmivaltaisempaan suuntaan, sillä märehtijä hyötyisi nykyistä suuremmasta karkearehun osuudesta. Karkeiksi rehuiksi luetaan säilörehu, heinä ja olki.
”Terveyden ja ympäristökuormituksen kannalta tavoitteeksi kannattaisi ottaa mahdollisimman korkealaatuinen säilörehu yhdistettynä maltilliseen väkirehuosuuteen.”
Luonnonvarakeskuksen HiiliMaito-hankkeen tuloksista käy ilmi, että väkirehujen osuuden voisi ilman mainittavaa taloudellista menetystä laskea 30 prosenttiin.
Rehusuhteiden optimointi on aina tilakohtainen ratkaisu ja riippuu muun muassa käytettävissä olevan pellon määrästä.
Väkirehusta ei voida luopua kokonaan terveydellisistä ja taloudellisista syistä.
”Vastapoikineilla lehmillä väkirehua tarvitaan ruokinnan energiapitoisuuden ylläpitoon ja samalla ketoosiriskin pienentämiseen. Myöhemmällä tuotoskaudella väkirehun käyttö on enemmänkin taloudellinen kysymys”, Sairanen muistuttaa.
Monissa laidunruokintaa hyödyntävissä maissa, kuten Irlannissa ja Uudessa-Seelannissa, nurmirehun osuus on huomattavasti Suomea suurempi. Nykyistä nurmirehuvaltaisempaan ruokintaan siirtyminen vaatii yrittäjiltä kovaa ammattitaitoa nurmen viljelyssä. Silloin ei ole varaa epäonnistua.
Väkirehun kautta eläimet saavat valkuaista tiivistetyssä muodossa. Valkuaisruokintaa voisi Sairasen mielestä miettiä uudelta pohjalta.
”Valkuaisruokintaa voisi vähentää nykytasosta, sillä lehmän biologia ei tarvitse lisävalkuaista. Rypsirouheelle voisi etsiä korvaajia esimerkiksi härkäpavusta, herneestä ja myllyteollisuuden sivutuotteista. Valkuaisen yliruokinta ei kannata millään valkuaiskomponentilla”, Sairanen näkee.
Rypsirouheen tuotosvaikutusta on Sairasen mielestä hieman yliarvioitu. Viimeisimmät tutkimukset ja suositukset rypsirouheen osalta ovat parikymmentä vuotta vanhoja. Ne on tehty erillisruokinnassa, jossa rypsirouheen tuotosvaikutus on Sairasen mukaan ilmeisesti suurempi kuin seosrehuruokinnassa.
”Jos pienentää väkirehun osuutta, pitää huolehtia siitä, että valkuaisen määrä ei samalla vähene. Valkuaisen prosenttiosuuden väkirehusta pitää siis nousta”, Sairanen muistuttaa.
Nurmivaltaisempaan rehustukseen siirtymistä puoltaa myös se, että nurmentuotannossa syntyy vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin väkirehun, esimerkiksi viljan, tuotannossa. Nurmet voivat olla jopa hiilensitojia.
Teksti: Markku Pulkkinen