Kokemuksia vasikoiden vierihoidosta kartoitetaan
Uudesta kotimaisesta tutkimushankkeesta saadaan vastauksia vasikoiden vierihoidon kysymyksiin.
Vasikoiden kasvattaminen pidempään emän tai imettäjälehmän kanssa maitotiloilla kiinnostaa maailmalla. Aiheesta julkaistujen tutkimusten määrä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Muun muassa Saksassa kuluttaja voi jopa ostaa maitoa, jota tuottavilla tiloilla vasikat pidetään omien emiensä kanssa ainakin juottokauden ajan.
Suomessa aktiivista vierihoitotutkimusta on tehty viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, mutta viime vuosina kasvava joukko pioneeritiloja on alkanut pitää vasikoita emän tai imettäjälehmän kanssa ensimmäisten viikkojen tai kuukausien ajan. Kyseessä on kasvatusmenetelmä, jolla on monia todistettuja etuja vasikoiden kehityksen ja eläinten hyvinvoinnin kannalta. Kokemuksia emä-vasikkakontaktin toteuttamisesta moderneissa lypsynavetoissa on vielä kohtalaisen vähän. Lisäksi vierihoito synnyttää uudenlaisia haasteita muun muassa lisääntyneen vieroitusstressin muodossa. Tähän ja muihin kysymyksiin kaivataan vielä ratkaisuja tutkimuksen avulla.
Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteistyöhanke CowCalfSolutions – Ratkaisuja lypsykarjan hyvinvoinnin parantamiseen vasikoiden vierihoidon avulla pyrkii vastaamaan joihinkin näistä haasteista. Tutkimusta rahoittaa Makera. Mukana hankkeessa ovat myös Valio Oy ja 4dBarn Oy.
”Lypsyrotuiset lehmät ovat hyvin motivoituneita hoitamaan vasikkaansa.”
Lisää aiheesta
maitojame.fi/hyvinvointi/voimavasikka
Samassa paikassa myös kirjallisuus katsaus ”Vasikoiden varhainen vieroitus – voisimmeko tehdä jotain toisin”.
Katso myös Vierihoitoa ja vastustuskykyä -webinaaritallenne Valman videokirjastossa.