Maitotiloille tunnustus laatumaidosta

Walter Ehrströmin säätiö palkitsi 9. huhtikuuta lähes 300 Valioryhmän maitotilaa parhaan E-luokkaisen maidon tuottamisesta.

Juhlallisen tilaisuuden Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasalissa avasi säätiön puheenjohtaja, Eviran pääjohtaja Matti Aho. Avauspuheenvuorossaan hän kiitti erityisesti Osuuskunta Pohjolan Maidon maitotilayrittäjäpariskuntaa Eija ja Juha Jämsää, jotka vastaanottivat palkinnon jo toistamiseen ja ovat tuottaneet yli 50 vuoden ajan E-luokkaista maitoa.

Kultamitalit ja kunniakirjat jakoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Hän totesi tilaisuuden olevan ministeritehtävien hienoimpia: ”Arvostan työtänne suuresti.”

Ennen mitalienjakotilaisuutta Valioryhmän maitotilayrittäjät nauttivat juhlalounasta Finlandia-talossa. Lounaalla Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme kiitti puheessaan yrittäjiä huippulaatuisesta raaka-aineesta sekä hyvin tehdystä työstä maidon laadun ja vastuullisuuden eteen.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (vas.) palkitsi ensimmäisinä Eija ja Juha Jämsän 50-vuotisesta E-luokkaisen maidon tuottamisesta. Kuva: Terhi Honkonen

Walter Ehrström maitohygienian uranuurtaja

Ministeri Jari Leppä kertasi suomalaisen maitohygienian historiaa. ELT Walter Ehrströmin aloittaessa tärkeää työtään suomalaisen maidon laadun parantamiseksi satakunta vuotta sitten, maidon laatu oli huomattavasti heikompaa kuin nykyisin.

Ehrström ymmärsi, että laatua on parannettava. Hänen työnsä ansiosta kuluttajille myytävän maidon laatu parani selvästi ja nopeasti, ja hyvät käytännöt levisivät maitotiloille.

”Jos maito lähtee tilalta heikkolaatuisena, ei tilannetta voida jälkikäteen muuttaa enää missään maidonkäsittelyn vaiheessa. Esimerkiksi kansainvälisillä markkinoilla on valtava arvo sillä, että sekä itse että asiakkaamme voivat luottaa maitoon, maitotuotteisiimme ja niiden laatuun sekä hygieniaan”, ministeri muistutti.

Suomessa maito on arkinen asia ja tuo hyvinvointia muillekin kuin maitotilayrittäjille.

"Suomessa haluamme nauttia jatkossakin kotimaisia, puhtaita ja turvallisia elintarvikkeita."

Vuonna 1973 jaettiin ensimmäinen Walter Ehrströmin säätiön kultamitali. Mitali on kuvanveistäjä Aarre Aaltosen suunnittelema, ja sen toisella puolella on Walter Ehrströmin kuva, toisella puolella antiikin terveyden jumala Hygienia. Kuva: Terhi Honkonen

Tiloilla tehdään perustyö

Maitotilayrittäjien ammattitaidolta edellytetään monipuolista osaamista esimerkiksi rehunkäsittelystä, ruokinnasta, hygieniasta, omavalvonnasta ja nykytekniikan hallinnasta.

Tiloilla maidon laatutyö alkaa eläinten valinnasta, jalostuksesta ja rakennusten suunnittelusta.

Menestyvän ja kannattavan maidontuotannon keskiössä on hyvinvoiva eläin.

Jotta kotimainen maitotalous menestyy, tarvitaan maitotilayrittäjien erinomaisen ammatillisen osaamisen lisäksi vahvaa tutkimus- ja tuotekehitystyötä sekä määrätietoista työtä vientimarkkinoiden avaamiseksi.

”Suomalainen suolaamaton voi voitti juuri voin maailmanmestaruuden USA:ssa sarjassa, johon osallistui 30 johtavaa voi-brändiä ympäri maailman. Menestys ei olisi mahdollista ilman kotimaista, laadukasta ja jäljitettävää maidontuotantoamme”, ministeri Jari Leppä totesi.

Toisena esimerkkinä menestyksestä Leppä nosti terveysvaikutteiset maitotuotteet.

Walter Ehrströmin säätiön jakamat palkinnot muistuttavat meitä erinomaisesta maidon laadustamme ja sekä siitä työstä, jonka Ehrström aloitti noin sata vuotta sitten maidon laadun parantamiseksi.

”Voitte olla aidosti ylpeitä tekemästänne työstä, ja toivon teille mitä parhainta menestystä jatkossa”, ministeri Leppä totesi.