Miten säilörehulla voidaan vaikuttaa maidon pitoisuuksiin?
Maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksiin vaikuttaa moni tekijä, ja korkeat pitoisuudet tarkoittavat onnistumista kaikilla osa-alueilla.
Säilörehussa maidon pitoisuuksiin vaikuttavat sulavuus ja säilöntälaatu. Myös säilörehun kasvilajeilla on vaikutusta maidon pitoisuuksiin – ruokinnassa nurmisäilörehut tuottavat maitoon korkeammat rasva- ja valkuaispitoisuudet nurmipalkokasveihin eli esimerkiksi apilaan ja sinimailaseen verrattuna.
Säilörehun säilönnän onnistuminen ja rehun säilönnän aikainen käyminen vaikuttavat maidon pitoisuuksiin. Maidon pitoisuuksia voidaan nostaa rajoittamalla säilörehun käymistä, jolloin rajoitetaan käymishappojen eli maitohappojen ja haihtuvien rasvahappojen määrää. Rajoittuneesti käynyt rehu lisää pötsin voi- ja etikkahapon pitoisuuksia. Nämä ovat maitorasvan esiaineita ja nostavat siksi maidon rasvapitoisuutta. Rajoittuneesti käynyt rehu lisää myös syöntiä, jolloin lehmä saa enemmän energiaa pötsimikrobien käyttöön. Tämä lisää pötsin mikrobivalkuaissynteesiä ja maidon valkuaispitoisuus nousee.
Maidon pitoisuuksia voidaan nostaa rajoittamalla säilörehun käymistä.
Onnistunut säilöntä myös ehkäisee rehun valkuaisen hajoamista säilönnän aikana, jolloin ammoniakkityppipitoisuus pysyy matalana. Säilörehun käymistä rajoitetaan tehokkaasti happosäilöntäaineilla ja niiden oikealla annostelulla. Myös korkea kuiva-ainepitoisuus rajoittaa käymistä.
Sulavuus lisää säilörehun syöntiä. Jos rehuannoksen energiaa lisätään väkirehuilla, maitotuotos nousee, mutta pitoisuudet laimenevat. Säilörehujen sulavuuden nousulla saavutetaan suurempi syönti ja paremman sulavuuden myötä saatava energian lisäys nostaa maidon pitoisuuksia, jos kuidun saanti samalla on riittävää. Korkeaa säilörehun sulavuutta tavoitellessa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että rehussa on kuitua riittävästi. Korkeaa sulavuutta ei kannata tavoitella sadon määrän kustannuksella, vaan säilörehujen riittävyys on myös huomioitava.
Kuva: Janne Viinanen