Mummin ja ukin perintö elää laatumaidossa

Veijo Komulainen, mitä sinulle merkitsee, että olet Valion omistaja? "Kaikkein tärkeintä on, että Valio markkinoi tuottamaamme maitoa eikä meidän tarvitse itse kaupata sitä." Kuvat: Lehtoharjun tilan kotialbumi, Valio  ja 123rf

Veijo Komulaiselle on ollut aina täysin selvää, että maidon laatu on kaikkein tärkeintä.

”Opin jo lapsena, että muidenkaan ei tarvitse syödä tai juoda sellaista elintarviketta, jota en itse söisi tai joisi. Tuotamme mahdollisimman hyvää maitoa, koska se on elintarviketta”, kiteyttää Lehtoharjun tilan isäntä Veijo Komulainen maidontuotantofilosofiansa.

”Tuntuu hyvältä saada tunnustusta pitkästä työstä, ja tuleehan E-luokan maidosta laatulisäkin. Olen alusta asti tehnyt selväksi itselleni, että meijeriin lähtee vain hyvää maitoa.”

Veijo Komulaisen isovanhemmat alkoivat tuottaa Vieremällä maitoa meijeriin jo 1950-luvulla, ja heidän jälkeensä tilan otti hoitaakseen Veijon äiti.

”Siitä lähtien, kun olen ollut ihan pieni lapsi, meillä on ollut hyvää maitoa. Jo mummi ja ukki tuottivat enimmäkseen ykkösluokan maitoa”, Veijo muistelee. Hänelle tilan jatkaminen äidin jälkeen oli itsestään selvää. Jo kouluaikaan Veijo tivasi opettajalta tunnin loppumisen aikaa, jotta ehtisi kyntämään peltoa.

”Pyörin navetalla vapaa-ajat ja traktorikin totteli minua, kun olin vielä aika nuori”, Veijo kertoo.

Koulun jälkeen hän jäi tilalle töihin ensin äidin palkallisena työntekijänä ja sitten sukupolvenvaihdoksen kautta maitotilayrittäjänä äidin jäädessä eläkkeelle vuonna 2007. Nyt tilan töihin osallistuu myös Veijon avovaimo Sanna.

”Aikani maitotilayrittäjänä on mennyt todella nopeasti. Sannakin on ottanut lypsyhommat hienosti haltuun ja tulee lehmien kanssa hyvin juttuun, vaikka ei ennen ollut nähnyt lehmää kuin kuvissa”, Veijo naurahtaa.

”Sanna oli aiemmin töissä suurkeittiössä ja ravintolassa, joten hänkin tietää maidon hygienian ja laadun tärkeyden.”

Lehtoharjun tilalla on 34 lypsävää ja nuorta karjaa 60. Sonnit kasvatetaan itse – ainakin toistaiseksi.

”En ole uskaltanut lähteä tekemään laajennuksia tai investointeja, joten vanhalla parsinavetalla on menty, se onkin ollut ihan toimiva ratkaisu. Lehmät tuntuvat viihtyvän”, Veijo kertoo.

Parret pidetään puhtaina ja sorkat kunnossa – Veijo on käynyt jopa sorkkahoitajan koulutuksen voidakseen hoitaa eläimet itse.

”Navetassa täytyisi olla rauhallista, sillä jatkuva hälinä ja hulina aiheuttaa lehmässä stressiä. Yöllä kannattaa pitää jotain valoa päällä, että lehmät näkevät ympärilleen eivätkä joudu pelkäämään pimeässä.” Veijo nostaa esiin myös jalostuksen merkityksen utareterveydessä ja lehmän terveydessä ylipäänsä.

”Hyvärakenteinen eläin tuottaa paljon litroja. Siemennykseen etsimme Faban siementäjien kanssa sellaisia sonneja, jotka periyttäisivät hyvää utarerakennetta ja terveyttä.”

Solut pyritään Lehtoharjun navetassa pitämään alle 100 000:ssa, ja 150 000 on ehdoton raja sille, että eläin hoidetaan.

”Lettupannu otetaan heti käyttöön, jos solut ovat vähänkin nousseet. Pientä nousua voidaan yrittää ensin hoitaa utareita voitelemalla, mutta sitten jo aika pian pitää pyytää eläinlääkäriltä hoitoa, että saadaan solut alas.”

Lehtoharjun tila ei kuulu ProAgrian tuotosseurantaan, vaan Veijo ja Sanna seuraavat tuotoksia lehmäkohtaisesti lypsykoneiden mittareita hyödyntäen. ”Etsimme kultaista keskitietä siihen, millä kustannuksella maitolitra tuotetaan. Seuranta maksaa ja teettää lisää töitä, eikä satatonnarin kunniakirja välttämättä takaa, että tilalla menee taloudellisesti hyvin.”

Peltoa on tilalla viljelyssä 50 hehtaaria, osin omaa ja osin vuokrattua.

”Pellot pidetään hyvässä kunnossa salaojineen ja kalkituksineen. Nurmessa on raiheinää, nurminataa ja timoteita. Uutena olen kokeillut virnaa typensitojakasvina, ja sitä kylvän myös tänä keväänä”, Veijo selvittää.

”Kolme satoa pyritään tekemään, että ravintopitoisuus olisi kohdillaan. Viimeinen sato niitetään, ennen kuin pakkaset tulevat, ja sitä menee niittoruokintaankin.”

Viljat ostetaan ja jauhetaan itse. Veijon haasteena on ollut löytää tarpeeksi peltoa rehuntuotantoon, koska tukirakenne nykyisellään ei aina tue tehokasta viljelyä. Hänellä on kauempana sopimuspeltoa, josta saa niitettyä heinää syöttöön ja kuivikkeeksikin sonnivasikoille.

”Meillä on työntekijä kesäaikana lähinnä niittämässä ja muokkaamassa peltoa, mutta muuten hoidamme tilan kahdestaan. Sanna hoitaa lypsyt ja minä ruokinnan ja rehut.”

Metsätyöt ovat Veijolle kuin harrastus, irtautumista tilan päivittäisistä töistä. Omasta metsästä saadaan puuta kotitalon keskuslämmityskattilaan.

”Tykkään myös nikkaroida pajalla kaikenlaista ja olen rakentanut tilan rakennuksia. Huollan koneet korjaamohallissa itse, ja sekin on lomaa navettahommasta”, Veijo kertoo.

Välillä on kuitenkin tärkeää vaihtaa kokonaan maisemaa.

”Jos ei lähde lomallakaan pois omalta tontilta, alkaa pian puuhailemaan jotain tilan töitä. Harrastamme kotimaanmatkailua ja käymme tervehtimässä minun tai Sannan sukulaisia ympäri Suomea.”

Veijo viihtyy työssään maitotilayrittäjänä ja kertoo, että koska suku-polvenvaihdoslainatkin on pian maksettu ja tila velaton, tulevaisuus näyttää varsin mukavalta – useimmiten.

”Välillä pitää laittaa radio kiinni,kun sieltä alkaa tulla liikaa maataloutta syyllistävää puhetta. Niin kauan kuin maitoa halutaan käyttää, niin kauan minä sitä tuotan.”

”Tämä on minun juttuni, enkä halua muuta tehdä. Saan puuhailla omassa tahdissani, vaikka aikataulut ne on meilläkin – navetasta alkaa kuulua mölinää, jos en ole ajoissa jakamassa rehuja.”

Teksti: Susanna Cygnel

Katso lisää artikkeleita