Onko fosforin vähentäminen ongelma nautojen ruokinnassa?
Fosfori on nisäkkäille elin-tärkeä kivennäinen ja sitä on muun muassa DNA:ssa ja RNA:ssa, soluseinämärakenteissa sekä ATP:ssä ja ADP:ssä, siis energia-aineenvaihdunnassa.
Fosforin käyttöä on lannoituksessa ja kivennäisissä viime vuosina tietoisesti vähennetty vesistöjen rehevöitymisen estämiseksi. On vielä epäselvää, onko näillä toimenpiteillä vaikutusta nautojen terveyteen ja hyvinvointiin. Ongelmista on kuitenkin viitteitä.
Väkirehut ovat nautojen tärkein fosforin lähde.
Elimistön suurin fosforivarasto on luissa, joista fosforin liikkeelle saaminen säätely-järjestelmien aktivaatiolla kestää joitakin päiviä.
Fosforin puutetta esiintyy yleensä aina poikimisen yhteydessä, jolloin fosforia menee yhtäkkiä paljon maitoon. Poikimahalvauslehmillä on käytännössä aina myös matalat fosforitasot verenkierrossa.
Joskus nähdään kliinisesti ongelmia myös umpeenlaiton yhteydessä, jolloin väkirehut otetaan äkillisesti pois, eikä kivennäisissä ole fosforia. Fosfori lähtee luista liikkeelle sen verran hitaasti, että lehmä saattaa halvaantua. Lypsykauden kivennäisistä on fosfori usein poistettu ympäristösyistä, joten umpeenlaitettaville lehmille kannattaisi tässä vaiheessa antaa fosforipitoista kivennäistä.
Nykyisten fosforiköyhien lypsykivennäisten antaminen kasvaville naudoille saattaa aiheuttaa luutumishäiriöitä. Kliinisesti tämä näkyy pitkien putkiluiden kasvulinjojen turpoamisena, eli vuohisten yläpuolella jalat ovat turvonneet. Hiehot saavat niukasti väkirehua ja tarvitsevat siksi fosforia. Jos epäilet kivennäisruokintaongelmaa, tarkista asia verinäyteanalyysein.
