Pitääkö tulla nälkä, ennen kuin ruoantuotannon tärkeys ymmärretään?
Valion toimitusjohtaja, joka rakastaa tavallista perhearkea sekä sudokujen ratkomista ja ulkoilua metsässä.
Globaali ruokaturva, ravitsemus ja ilmastonmuutos kytkeytyvät tiukasti toisiinsa. Julkisessa keskustelussa se valitettavasti usein unohtuu: ruokaketjulta vaaditaan entistä enemmän, ja poliittisia päätöksiä tehdään lyhytnäköisesti, ymmärtämättä kokonaisvaikutuksia ruokajärjestelmään.
Kun puhumme ruokaturvasta, emme voi puhua vain Suomesta. Kriisit katkovat raaka-aineiden, energian ja tavaroiden kansainvälisiä ketjuja aiheuttaen kauaskantoisia ongelmia. Kipeimmin ne osuvat kehitysmaihin, jotka ovat riippuvaisia viljan tuonnista ja joissa ilmastonmuutos vähentää ruoantuotantoa. Suomessa ruoan omavaraisuusaste on korkea, noin 80 prosenttia, mutta tulevan huoltovarmuuden takaamiseksi on mietittävä, miten turvaamme myös lannoitteiden ja polttoaineiden saatavuuden paikallisesti, ja miten kannattavuus maatiloilla varmistetaan.
Keskustelussa asetetaan usein vastakkain kotieläintuotanto ja kasvistuotanto, ”pahis” ja ”hyvis”. Totuus ei kuitenkaan löydy ääripäistä, eivätkä uudet teknologiat pysty nopeasti korvaamaan perinteisiä menetelmiä. Kaikkia tuotantomuotoja on kehitettävä, jotta voimme turvata hyvän ravitsemuksen kaikille, kestävällä tavalla.
Hiili- ja vesijalanjäljen laskennassa tulisi aina huomioida ravintoarvot: omena, salaatti, kala ja juusto ovat ravitsemusarvoiltaan, käyttötarkoituksiltaan ja -määriltään erilaisia.
Elintarviketeollisuus on nostanut ruoan hintaa merkittävästi, ja edelleen nousevia kustannuksia on saatava hintoihin. Ruoka Suomessa on ollut edullista ja se on sitä edelleen, kun ajatellaan, kuinka paljon kotitalouksien menoista kuluu ruokaan. Mutta asialla on myös toinen puoli: kuluttajien ostovoiman vähentymisellä on merkittävä vaikutus ostoskorin sisältöön.
”Nyt on huolehdittava, että maatilat selviävät laskuista.”
