Robottilypsyssä laidunnuksen järjestäminen vaatii suunnitelmallisuutta

Kuukkajärven tilalla Uuraisissa käy tasainen rouske. Lehmät ovat taas ulkona laiduntamassa. Pellervo Kässin ja Ulla Heinosen tilalla on laidunnettu niin kauan kuin tilan nykyinen isäntä muistaa.

Tilalla on vuodesta 2006 lähtien ollut lypsyrobotti, nyt jo kaksin kappalein. Laidunnuksesta ei silti olla haluttu tinkiä. Kässi myöntää, että 115 lehmän laidunnus lypsyrobottitilalla vaatii organisointia ja kontrolloimista.

”Onhan tämä jatkuvaa tasapainoilua, että saa laidunnuksen toimimaan. Varsinkin laidunkauden alussa on aina haastavampaa. Kasvukauden sää vaikuttaa myös paljon”, Kässi tuumii.

Keski-Suomessa kasvukausi on Kässin arvion mukaan noin kymmenen päivää edellä normaalia, mutta laitumien kuivuus alkaa heikentää nurmen kasvua.

”Nyt tosin kuivuus on vaikuttanut niin, että täytyy katsoa tarkemmin, mille lohkolle voi mennä. Muutaman lohkon on joutunut jättämään pidemmän aikaa levolle”, Kässi kertoo.

Nykyisellä 8,5 hehtaarin laidunpinta-alalla pärjätään, mutta lisäpinta-ala ei olisi pahitteeksi. Näin kasvustolle jäisi enemmän aikaa palautua laidunnuksesta ja maaperään kohdistuva kuluminen olisi vähäisempää.

Kuukkajärven tilalla laidunkausi pyritään aloittamaan, kun heinä on 10–15 senttistä, tyypillisesti toukokuun puolen välin tienoilla. Tänä vuonna laitumelle lasku tapahtui 13. toukokuuta. Laidunkausi päättyy yleensä syyskuun lopulla, syyssateista riippuen.

”Siitä tulee hyvä olo, kun saa eläimet laitumelle. Kyllä sen näkee, että eläimet nauttivat siitä. Laitumella lehmät pääsevät toteuttamaan sosiaalista käytöstäänkin ihan toisella tavalla”, Kässi tuumii.

Kuukkajärven tilalla laidunnukseen puututaan mahdollisimman vähän. Navetan nurkan ovi on laidunkaudella yleensä jatkuvasti auki, joten eläimet pääsevät omatoimisesti laitumelle tai navettaan aina kun haluavat.

”Tällaisilla kuumilla keleillä lehmät tekevät lyhyempiä pyrähdyksiä ulkona. Päiväsaikaan ne ovat suurimmaksi osaksi navetassa ja yöt ulkona, kun on viileämpää”, Kässi kertoo.

Navetan oven suulta avautuu leveä käytävä, joka ulottuu jokaisen laidunlohkon portille. Käytävän muodostama ulkotila on samalla kuin makuualueen jatko, jonne lehmät jäävät toisinaan lepäilemään.

Jos laidunnus toimii hyvin, työaikaa vie lähinnä halutun laidunlohkon portin avaaminen ja sulkeminen kerran päivässä. Laidunkauden alussa aitoja joutuu tosin toisinaan myös korjailemaan.

Kässin ja Heinosen tilalla lehmät saavat noin kolmanneksen rehusta laitumelta. Lypsyrobotista lehmät saavat keskimäärin neljä kilogrammaa täysrehua päivässä. Lopun rehun lehmät saavat vapaasti tarjoiltavana appeena.

”Appeen tekeminen vaatii tarkkuutta. Jossain vaiheessa ape oli meillä liian tärkkelyspitoista, jolloin kiinnostus käydä lypsyllä romahti. Energiapitoisuuden lisäksi myös appeen maittavuuteen on kiinnitettävä huomiota.”

Kuukkajärven tilalla laiduntamisen alku laskee tuotosta yleensä vajaa pari kiloa päivää kohden, mutta tilanne tasaantuu myöhemmin laidunkaudella.

”Toiset sanovat, että tuotos jopa paranee laiduntamisesta, mutta itse en ole vielä sellaista viisastenkiveä keksinyt. Toisaalta laiduntamisen myötä säilörehun kulutus appeessakin vähenee. Etenkin tänä vuonna, kun säilörehut ovat aika vähissä, niin en ole pienestä tuotosalenemisesta jaksanut välittää. Laiduntamisessa on myös se etu, että lehmät hakevat itse osan eväästään”, Kässi pohtii.

Kässin mukaan laidunnus ei tuota tilalle suurempia maidon laatuongelmia, mutta pieni vaikutus sillä on etenkin alkulaidunkaudesta.

”Ensimmäisinä kertoina kun eläimet pääsevät ulos, on usein piikki solu- ja mikrobimäärissä. Joinain vuosina on tehnyt tiukkaa, että on saanut pidettyä maidon E-luokassa. Mutta kesän edetessä ei yleensä ole enää mitään kummempaa vaikutusta.”

”Meidän pitää pystyä vastaamaan kuluttajien toiveisiin. Ja kyllähän me karjanpitäjätkin olemme kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista – nämä kun ovat loppujen lopuksi meidän työkavereita päivittäin.”

Kelovaaran tilalla toimivan ulkoilun salaisuus on vaiheittainen opettaminen

Päivi ja Kari Piirosen robottilypsytilalla ulkoilu on toteutettu hieman eri tavalla. Lehmät eivät laidunna, mutta saavat ulkoilla yhden hehtaarin kokoisella metsälaitumella vuoden ympäri. Kyse on siis terapialaidunnuksesta, eli lehmät saavat ulkoilla, mutta ruokailevat pääasiassa navetassa.

Kelovaaran tilalla eläinten toimivan ulkoilun taustalla on vaiheittain etenevä opettaminen ulkoiluun, joka aloitetaan heti juottovasikkaiästä lähtien.

”Juotossa olevan vasikan pitää tottua ihmisiin, oviin ja erilaisiin olosuhteiden muutoksiin kuten tuuleen ja vetoon. Juottamosta lähtien pidämme ovia auki kelien mukaan, niin vasikka tottuu erilaisiin tilanteisiin, eikä aikuisenakaan sitten vähästä hätkähdä”, Päivi Piironen kertoo.

Kun ovi on auki, sen tulee antaa olla auki. Eläimet muuttuvat Piirosen kokemusten mukaan levottomiksi ja ulkoilun toimivuus kärsii, jos ovia avataan ja sitten suljetaankin yllättäen.

Puolivuotinen vasikka pääsee opettelemaan ulkoilua aidatussa tarhassa. Lypsylehmiksi vartuttuaan eläimet pääsevät varsinaiselle metsälaitumelle. Kelovaaran tilalla kaikki ikäryhmät pääsevät ulkoilemaan, kukin omissa ryhmissään.

Metsälaitumen perustamisesta on ollut pariskunnan mielestä selvästi enemmän etua kuin haittaa. Tuotosmäärät eivät ole alentuneet ulkoilun myötä, ja eläimet voivat paremmin. Paljon on myös omasta asenteesta kiinni.

”Laitumella eläimet oppivat väistämään toisiaan ja kaikenlainen häiriökäyttäytyminen jäi pois. Se on sellaista köllötystä, oleilua, kyhnytystä ja seurustelua. Ne ovat myös yllättävän ketteriä, kun ovat saaneet liikkua pienestä pitäen paljon”, aiemmin parsinavettaa pyörittänyt Päivi Piironen luettelee.

Teksti ja pääkuva: Linnea Nording, Farmit Website Oy