Sopivaa rehua umpilehmille ja hiehoille

Ruokinnan säätämiseksi kohdaleen tarvitaan karkearehuista rehuanalyysit kivennäistietoineen. Umpilehmien ja hiehojen ruokinta on onnistunut, kun poikiminen on sujuvaa sopivassa 3–3,5 kuntoluokassa, lehmä syö hyvin ja maidontuotanto lisääntyy poikimisen jälkeen tavoitteen mukaisesti. Ketoosia tai poikimahalvausta ei myöskään esiinny ja jälkeisten jääminen sekä hedelmällisyyshoitojen tarve on satunnaista. Jos edellä mainittuja ongelmia ilmenee, on syytä tarkastella umpilehmien ja tiineiden hiehojen ruokintaa.

Karkearehut suunnitellusti

Lypsävien lehmien säilörehu soveltuu ainoaksi karkearehuksi vain nuorille hiehoille. Noin yhdeksän kuukauden iästä alkaen hiehon ruokintaa muutetaan yleensä karkearehuvaltaisemmaksi ja energiaköyhemmäksi.

Usein karkearehun energian säätämiseen pyrkivät keinot vähentävät myös valkuaispitoisuutta. Kun karkearehun valkuaispitoisuus on alle 12 prosenttia, on ruokintaan lisättävä hieman rypsiä. Karkearehujen tulee olla säilönnälliseltä laadultaan moitteettomia.

Umpilehmille ja tiineille hiehoille tehdään usein pääsatoa myöhemmin korjattua karkearehua, jonka sulavuus on heikompaa. Energiapitoista, nuorena korjattua säilörehua on laimennettava hyvälaatuisella ja homeettomalla oljella. Olki silputaan kunnolla enintään 4–5 sentin pituuteen, sillä lehmät ja hiehot erottelevat ja hylkivät yli viiden sentin pituisia korsirehuja.

Kokoviljasäilörehu käy ainoana rehuna nuorkarjalle ja umpilehmille. Sen sato koostuu heikosti sulavista korsista ja hyvin sulavista jyvistä, joten sen koostumus ja rehuarvo vaihtelevat. Rehunäytteenotossa on varottava jyvien lajittumista, sillä se vaikuttaa sulavuuteen.

Paras sulavuus on ohralla ja vehnällä. Kauran sulavuus on huonompi, joten se soveltuu paremmin hiehojen ja umpilehmien ruokintaan. Kokoviljasäilörehun kalsiumja kaliumpitoisuudet ovat pienempiä verrattuna nurmisäilörehuun.

Eläinten ryhmittely ruokintatarpeet huomioiden

Jotta ummessaolokauden ruokinta onnistuisi, erotetaan umpilehmät pihatossa omaan osastoonsa ja parsinavetassa esimerkiksi parsirivin päähän. Lähiaikoina poikivat ensikot pidetään omassa ruokintaryhmässään, sillä niiden kivennäistarve poikkeaa ummessa olevista.

Riittävä ruokintapöytätila kaikissa osastoissa varmistaa tasapuolisen rehun saannin. Tämä on erittäin tärkeää, jos rehua annetaan rajoitetusti tai seoksessa käytetään olkea.

Kivennäisruokinta rehuanalyysin perusteella

Karkearehujen kivennäis ja hivenainepitoisuuteen vaikuttavat monet eri tekijät, muun muassa maaperä, lannoitus, kalkitus, sääolot, viljeltävän kasvin ominaisuudet ja korjuutapa.

Siihen, mikä kivennäinen valitaan, vaikuttaa karjan rehujen kivennäispitoisuudet. Yksi ainoa kivennäisseos ei välttämättä vastaa tarvesuosituksiin.

Ummessaoleville oma kivennäinen

Umpilehmä tarvitsee aina oman kivennäisen, sillä sen kivennäisten tarve poikkeaa merkittävästi lypsykauden ja kasvavien hiehojen tarpeesta. Runsas kalsiumin, fosforin ja kaliumin saanti umpikaudella lisää poikimahalvausriskiä. Kalsiumin saannin rajoittamisella valmennetaan lehmän elimistöä säätämään kalsiumin määrää poikimisen jälkeen.

Apilarehuissa on paljon enemmän kalsiumia kuin nurmiheinissä, joten niiden syöttöä tulisi välttää ummessa oleville – vähintään niiden kanssa tulisi käyttää kalsiumitonta kivennäistä.

Magnesiumia tarvitaan jatkuvasti

Magnesium on mukana lehmän kalsiumaineenvaihdunnan toiminnoissa ja sillä on tärkeä rooli eläimen energia-aineenvaihdunnassa. Magnesiumia on saatava jatkuvasti rehusta.

Kalium häiritsee eniten magnesiumin imeytymistä. Umpilehmille sopii parhaiten karkearehu, jonka kaliumpitoisuus on alle 20 g/kg ka. Runsaalla karjanlannalla lannoitetut nurmet ja monet rikkakasvit sisältävät paljon kaliumia. Voimakas kaliumin rajoittaminen viljelyteknisin keinoin ei välttämättä ole järkevää, sillä se vähentää satoa ja saattaa vaarantaa nurmen talvehtimista.

Seleeniä kasvaville ja tiineille eläimille

Suomen maaperä on seleeniköyhää. Happamassa maaperässä seleeni pidättyy kasvien saavuttamattomiin jo yhdessä kasvukaudessa, minkä vuoksi seleeniä pitäisi saada jokaisen kasvukauden aikana. Keväällä korjatuissa nurmirehuissa on korkea 30–50 prosentin lannoiteseleenin käytön tehokkuus, muissa sadoissa se on selvästi matalampi.

Luomutiloilla lannoiteseleeniä ei voida käyttää, joten luomurehut sisältävät hyvin niukasti seleeniä. Apilan ja muiden palkokasvien seleenipitoisuus on yleensä pienempi kuin nurmikasvien, ja lisäksi niiden korkea kalsiumpitoisuus heikentää seleenin hyväksikäyttöä. Seleeni toimii yhdessä E-vitamiinin kanssa.

Lehmien seleenitason voi tutkia maidosta. Ohjeet näytteenottoon ja tulkintaan löytyvät Valmasta.

Lue Valion terveydenhuoltoeläinlääkärin kirjoitus seleenistä

Miten se tehdään meidän tilalla?

Ala-Fossin tila , Ilmajoki

Hiehoille ja umpilehmille korjataan olkista nurmea. nurmet perustetaan ohran kanssa, joka puidaan murskeviljaksi korkeaan sänkeen. Oljet jätetään karholle ja kasvuston annetaan kasvaa vielä 1–2 viikkoa.

Oljet korjataan yhdessä nurmen kanssa. Kasvusto niitetään 8–10 cm:n korkeuteen. Korjuu ajosilppurilla pyritään tekemään aamusta, jotta rehussa olisi vielä riittävästi kosteutta. Tavoitteena on noin 30 prosentin kuiva-ainepitoisuus.

Säilöntäaineena on Aiv 2. Rehumassan tiivistäminen on säilönnän onnistumisessa olennaista.

Kartanon tila , Jyväskylä

Umpilehmät ruokitaan hyvällä, lehtevällä kuivalla heinällä. umpikivennäisbolus laitetaan samalla, kun ne viedään umpiosastolle.

Heinä kuivatetaan 4–5 päivää karholla ja paalataan suurpaaleihin ilman muovia. Tilalla on onnistuttu saamaan hyvää rehua joka vuosi.

Tunnutus tehdään kolme viikkoa ennen poikimista, jolloin umpilehmät siirretään pihattoon säilörehuruokinnalle. Lisäksi ne saavat kilon puolitiivistettä ja ½ kiloa ohraa.

Kuva: Sari Perälä