Tilanpidolle jatkaja

Tilakauppa läpsystä vaihtaen

Lappalan tilan sukupolvenvaihdos Kuopion Nilsiässä toteutettiin maaliskuussa 2020 perinteisesti mutta kertalaakista.

”Se oli läpsystä vaihto: Miian isä Rami lypsi lehmät perjantai-iltana, me vuorostaan lauantaiaamuna”, Atte ja Miia Kiiski kertovat. Samalla Miian isä muutti tilalta pois.

Painostusta Miian kotitilan jatkamiseen ei ollut, mutta Miian isä oli sivumennen maininnut aikovansa luopua lehmien pidosta. Sekä Miia että Atte olivat Iisalmessa omissa palkkatöissään, mutta pienen mutustelun jälkeen veri veti kotitilalle yrittäjäksi.

Tila ostettiin suorakaupalla niin, että maatila ja kantatilaan kuuluvat metsät ovat Miian nimissä, ja Atte osti tilan asuinrakennuksen hyödyntämällä siihen ASP-säästöjään ja -rahoitusta. Näin tilakaupan hintaa saatiin alas, kun osassa kauppahintaa voitiin hyödyntää valtion takausta ja sen tarjoamaa korkotukea, ja maatilan vakuusarvo säilyi tulevaisuuden tarpeita varten hyvänä.

”Keskituotos on noussut noin puolitoista tonnia, eli tässä näkee kättensä jäljen.”

Työssä näkyy oma kädenjälki

Neljässä vuodessa Kiisket ovat panneet tuulemaan.

Eläinten hyvinvointiin satsattiin uudistamalla vanhaa parsinavettaa. Viime vuonna aloitettiin eläinten talvijaloittelu, ja eläinten jalostus on tehty aiempaa suunnitelmallisemmin. Aloitusavustusten turvin voitiin panostaa työkoneisiin ja automaatioon.

Viljelty peltoala on noussut 59 hehtaarista 135 hehtaariin. Ojitus on laitettu kuntoon, viljely monilajisempaa, ja puintiviljaa tuotetaan myyntiinkin.

”Keskituotos on noussut noin puolitoista tonnia, eli tässä näkee kättensä jäljen”, Atte toteaa.

Yksi opeista on ollut, että vaikka miten paljon tekisi, työ ei ikinä lopu.

”Arvostamme myös vapaa-aikaa. Illat rauhoitetaan töiltä”, Miia sanoo.

Maatilan pitäminen on Kiiskille elämäntapa, mutta tilanpidon pitää olla kannattavaa ja tuoda elanto molemmille.

Miia kantaa päävastuun navettahommista ja paperitöistä, Atte pelloista ja taloudenpidosta.

Rahavirtojen ailahteluun osattiin varautua, mutta se on silti yllättänyt ja vaatinut tarkkaa budjetointia. Ulkopuolista työvoimaa ei ole, mutta vanha isäntä on ollut etenkin metsäpuolella paljon apuna.

Kaikkea, kuten koronaa tai Ukrainan sotaa ei osattu ennakoida, ja sopimustuotantomallikin lanseerattiin kahdeksan päivää kaupanteon jälkeen. Silti on selvitty, ja samalla on opeteltu omaa tapaa tehdä asioita – välillä oppien kantapään kautta, mitä kannattaa viilata, minkä kanssa voi ottaa vähän rennommin.

”Ja samat kivet pellolla ne ärsyttävät minua kuin edellistä sukupolveakin”, Atte nauraa.

”Tämä on tulossa myyntiin!”

Anna Länsisalmi-Keisala oli tekemässä Maalaisjärki-nimiselle YouTube-kanavalleen esittelyvideota töysäläisten Anneli ja Heimo Lamminahon maitotilasta, kun kuuli, että pariskunta oli aikeissa jäädä eläkkeelle.

Anna oli vinkkaamassa videonsa päätteeksi, että hyvin pidetty tila on tulossa myyntiin – mutta sitä pätkää videolla ei sittenkään nähty.

Sen sijaan Anna ja hänen miehensä Ossi Keisala olivat kohta itse tilanomistajia. He siirtyivät tilalle ensin vuokralaisiksi ja lopulta tilanomistajiksi kesäkuussa 2023.

Alun perin ajatuksena oli ryhtyä tilallisiksi kolmisin Annan hyvän ystävän kanssa, mutta oli todettava, että tila ei kolmea elättäisi. Niinpä Anna ja Ossi – jotka olivat molemmat aiemmin

Ossin kotitilalla töissä – ryhtyivät yrittäjiksi kaksin.

Nyt lähellä sijaitseva Ossin kotitila on siirtynyt hänen isoveljensä haltuun. Tilahommissa tehdäänkin läheistä yhteistyötä.

”Tilaa ja eläimiä oli pidetty kuin kukkaa kämmenellä.”

Jotain uutta, jotain vanhaa 

Anna, Ossi ja nyt kolmevuotias Benjamin muuttivat tilalle helmikuussa 2023 käytyään sitä ennen parin päivän ajan harjoittelemassa. Mikäs oli muuttaessa: tilaa ja eläimiä oli pidetty kuin kukkaa kämmenellä.

Se oli tärkeää Annalle, jolle eläimet ovat sydämen asia, samoin päätös siitä, että haluaa asua maalla ja työskennellä eläinten kanssa. Hän oli vastannut jalostuksesta, joten hän tunsi miehensä kotitilan lehmät läpikotaisin monen sukupolven ajalta.

Alussa uudet hoidokit tuntuivatkin vierailta.

”Puolisen vuotta siinä meni, kun opin tuntemaan tilan kaikki lehmät nimeltä ja käytökseltä”, Anna sanoo.

Anna osti mukaansa 15 rakkainta lehmää, hiehoa tai vasikkaa, ja toi mukanaan viisi omaa hevostaan. Mukana tuli myös oppeja, joiden myötä on tehty pieniä viilauksia: uudet portit ja lukkoaidat helpottavat yksintyöskentelyä, säilörehun tekeminen on lähes kokonaan ulkoistettu ja tehdään aumaan, jotta ape säilyy parempana ja appeenteko päivittäin helpottuu. Erillisruokinta on vaihdettu aperuokinnaksi.

Tilan ainoa Lely A3 -lypsyrobotti tulee sekin uusittavaksi pikapuoliin.

Päätös tilalliseksi ryhtymisestä syntyi sydämestä ja nopeasti, mutta Anna sanoo oppineensa tilan myötä kärsivällisyyttä. Nyt hän viettää äitiyslomaa elokuussa syntyneen pienokaisen kanssa. Sen ajan lomittaja hoitaa Annan työt navetassa.

Myös YouTuben 45 000 seuraajaa voivat odottaa jatkoa Annan videoille. Somehommat täydentävät maitotilanpitäjän työtä jatkossakin.

Työntekijästä vuokralaiseksi

Kesäkuussa 2024 Eero Kupiainen allekirjoitti vuokrapaperit, jolla Einolan maitotila Savonlinnassa siirtyi Jukka Pesoselta hänen hoidettavakseen.

Työ ja paikka ovat Kupiaiselle tuttuja, hän aloitti työntekijänä tilalla jo vuonna 2015. Pesosen eläkeiän lähestyessä he päätyivät keskenään siihen, että Kupiainen jatkaa tilan toimintaa vuokralaisena.

”Tämä oli turvallinen vaihtoehto kohtuullisilla aloituskustannuksilla”, Kupiainen pohtii.

Sopimuksessa Kupiainen vuokrasi Pesoselta tilan maat ja tuotantorakennukset, kalustot ja koneet. Tilan lehmät eli 60–70 lypsävää Kupiainen osti itselleen. Vaadittavat tuotantopanokset, kuten muovit, viljat, rehut ja apulannat, hän ostaa itse jatkossa. 

Ajatuksesta toteutukseen oli puolen vuoden matka.

”Jukka tietää minun työmotiivini ja tapani toimia. Kun luottamus on kunnossa puolin ja toisin, ei tämä vuokrausjärjestely käytännössä muuta juuri mitään. Porukalla töitä on tehty tähänkin asti”, Kupiainen miettii.

”Tukien haut ja paperihommat siirtyivät minulle. Niissä on oma säätönsä, mutta muuten järjestely oli melko yksinkertainen”, Kupiainen sanoo.

Aiempi isäntä Jukka Pesonen jatkaa yrittäjänä tehden urakkahommia puolestaan Kupiaiselle. Pesoset asuvat tilalla edelleenkin, mikä helpottaa lehmien 24/7 valvontaa. Lisäksi tilalla jatkaa vakituinen työntekijä.

Kolmikymppinen Kupiainen asuu tyttöystävineen toistaiseksi Savonlinnan keskustassa, vaikka tilalla tuleekin vietettyä aikaa aamusta iltaan.

”Tämä oli turvallinen vaihtoehto kohtuullisilla aloituskustannuksilla.”

Keskituotosta ylös, työmäärää keveämmäksi

Tilan vuokrasopimus tehtiin saman tien kymmeneksi vuodeksi, sekin Kupiaisen mukaan käytännön syistä. Pankki ei lähde rahoittamaan tarvittavia investointeja parin vuoden sopimuksella.

Kehityssuunnitelmista investoiminen lypsyrobottiin on ensimmäisenä listalla, samoin panostaminen ruokintaan, esimerkiksi apevaunuun.

”Tilan keskituotosta pitäisi hilata vähän ylöspäin – Jukka kun ei ollut investointituen piirissä. Minä pystyn panostamaan tilaan ihan eri lailla”, Kupiainen miettii.

Uudistukset tietäisivät samalla työn kevenemistä.

”Perustavoite on, että ei lähdetä tekemään älyttömällä työmäärällä tappiota”, hän kiteyttää.

Oliko päätös ryhtyä vuokratilalliseksi arvo- vai kustannuspohjainen?

”Sekä että”, Kupiainen pohtii. 

”Tiedän että tämä tulee olemaan välillä taistelua – ja kustannukset ovat isommat kuin Jukalla. Mutta olen itsekin satsannut niin paljon tähän tilaan, että olisi tehnyt pahaa laittaa lehmät pois.”

Teksti: Teija Laakso