Siirry sisältöön
Ruokinta

Toisen rehusadon korjuu lähestyy

Toisen rehusadon korjuu lähestyy
Anu Artjoki
Viestintäpäällikkö, päätoimittaja

Valio Oy

Ensimmäisiä rehusatoja päästiin korjaamaan tänä vuonna ennätyksellisen aikaisin. Esimerkiksi eteläisessä Suomessa rehunkorjuuseen startattiin jo toukokuussa, noin viikkoa tavanomaista aikaisemmin.

”Sateet eivät suuremmin haitanneet, vain paikallisesti. Korjuuaikanäytteiden perusteella rehun sulavuus on suhteellisen hyvä ja näin ollen energiapitoisuuskin. Rehun raakavalkuispitoisuus on korkeampi kuin viime vuonna”, maitotilaneuvoja Rikard Westerlund Osuuskunta Länsi-Maidosta kertoo.

”Toinen säilörehusato kasvaa tällä hetkellä hyvin, kun sateitakin on saatu. Nurmi on tiheää ja pituudeltaan etelässä 30–40 cm. Ensimmäiset toisen sadon korjuuaikanäytteet otetaan Okra-viikolla ja mitä korjuuseen tulee, se päästäneen aloittamaan viikolla 28, ehkä ensimmäisillä tiloilla jo tällä viikollakin”, Westerlund arvioi.

Kymenlaaksossa Osuuskunta Tuottajain Maidon alueella kakkosen korjuu alkanee loppuviikosta ja enenevissä määrin viikoilla 28–29.

”Alueellamme on otettu 4–5 kakkossadon korjuuaikanäytettä koemielessä ja ”ruohoahan” se vielä on”, maitotilaneuvoja Aila Loikkanen Osuuskunta Tuottajain Maidosta toteaa.

Pohjois-Pohjanmaalla Osuuskunta Pohjolan Maidon alueella ensimmäinen sato on suurimmaksi osaksi korjattu ja toinen sadonkorjuu lähestyy arviolta noin kahden viikon kuluessa.

Nurmen oikean korjuuajankohdan määritykseen saa apua Valio Artturi® korjuuaikapalvelusta. Kuva: Rikard Westerlund