Tukihoito tulee tarpeeseen ripulista kärsivälle vasikalle

Pikkuvasikkaripuli on ikävä sairaus, jonka ennaltaehkäisyssä ja hoidossa auttaa tieto siitä, mitä ripuloivan pikkuvasikan elimistössä tapahtuu. Suurimmat ongelmat ovat nestehukka, elimistön happamoituminen, heikkous, kylmettyminen, verenmyrkytys, nälkiintyminen ja kipu.

Ripulia aiheuttavat taudinaiheuttaja pääsevät vasikan ruuansulatuskanavaan suuhun joutuneen ulosteen mukana. Useimmiten alle kolmen viikon ikäisille vasikoille tartunnallista ripulia aiheuttavat tietyt vaaralliset E. coli-bakteerit, rotavirukset, koronavirukset, Cryptosporidium parvum -alkueläin sekä salmonella. Ripuli voi johtua myös erilaisista ruokintavirheistä.

Yleensä pikkuvasikoiden ripuli on monisyysairaus. Tämä tarkoittaa, että vasikan sairastumiseen ja taudin vakavuuteen vaikuttavat monet asiat yhtä aikaa.

Ruuansulatus alkaa juoksutusmahasta

Isommilla vasikoilla juoksutusmahan happamuus tappaa osan sinne joutuneista taudinaiheuttajista. Heti syntymän jälkeen mahan pH on kuitenkin neutraali, jotta ternimaidon sisältämät aineet ja suolistoon siirtyvät hyödylliset bakteerit eivät tuhoutuisi. Happamuus lisääntyy nopeasti, mutta elämän ensimmäisen viiden päivän ajan se ei riitä suojaamaan vasikkaa ripulia aiheuttavilta taudinaiheuttajilta samalla tavalla kuin myöhemmin. Vasikka on siksikin erityisen tärkeää pitää puhtaissa oloissa erossa taudinaiheuttajista elämän ensimmäisen viikon ajan. Samoin pikkuvasikoiden ruokintaan käytettävien astioiden tulee olla puhtaita.

Kun vasikka imee maitoa, juoma juoksettuu juustomaiseksi massaksi juoksutusmahassa toimivien entsyymien, renniinin ja pepsiinin, sekä suolahapon avulla. Heraproteiinit, maitosokeri ja kivennäiset siirtyvät nopeasti vasikan suolistoon, kun taas maidon kaseiinin ja rasvojen sulatus alkaa juoksutusmahassa ja ne siirtyvät suolistoon vähitellen.

Maidon juoksettuminen on vasikan ruuansulatukselle erittäin tärkeää, sillä se varmistaa maitoproteiinin tehokaan hyväksikäytön ja estää kaiken juodun maidon päätymisen ohutsuoleen yhdellä kertaa. Näin se myös turvaa vasikalle tasaisen ravinnonsaannin.

Juoksettumiseen epäedullisesti vaikuttavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi suuret kerta-annokset, epäsäännölliset ruokinta-ajat, juoman väärä lämpötila, veden lisääminen maidon sekaan sekä eläimen kokema stressi. Siksi vasikan maitoa ei saa koskaan lämmittää lisäämällä siihen kuumaa vettä.

Jos maito ei juoksetu tai joutuu juoksutusmahan sijaan kehittyvään pötsiin, seurauksena on usein ripuli.

Ravinto imeytyy ohutsuolesta

Ohutsuolessa vasikan imemä maito muokkautuu lopullisesti elimistöön imeytyvään muotoon. Ohutsuolen pH-arvo on korkeampi kuin juoksutusmahassa ja pH kasvaa ohutsuolen loppua kohden. Tämä on tärkeää, sillä ohutsuolessa ravintoa hajottavat entsyymit eivät toimi happamissa olosuhteissa. Tällä on myös merkitystä tautia aiheuttaville bakteereille. Riippuen siitä, missä happamuudessa ne haluavat elää, ne tartuttavat ensin osan ohutsuolta. Tämän jälkeen ne aiheuttavat vasikan kannalta epäedullisia muutoksia ja suolen sisällön pH muuttuu taudinaiheuttajille suotuisammaksi. Näin tautia aiheuttavat mikrobit voivat lopulta lisääntyä koko ohutsuolen alueella.

Jotta ravintoaineet imeytyisivät ohutsuolesta tehokkaasti, suolen seinämässä on runsaasti erilaisia imeytymispinta-alaa laajentavia rakenteita. Poikittaisia, korkeita rengaspoimuja peittää tiheä suolinukka, joka muodostuu miljoonista nukkalisäkkeistä. Näiden nukkalisäkkeiden pintasolut vastaavat maidon sisältämien ravintoaineiden saattamisesta elimistön käyttöön. Sekä ravintoaineiden hajotus että imeytyminen tapahtuvat pintasolujen ja suolen sisällön rajapinnassa. Imeytymisen tehostamiseksi solujen pintaa peittävät vielä sadat pienen pienet mikrovillukset. Mikäli ne vaurioituvat, ravintoaineiden imeytyminen vasikan elimistöön heikkenee.

Kun kaikki ravintoaineet ovat imeytyneet, ohutsuolessa sulamaton rehumassa kulkeutuu paksusuoleen. Paksusuolen alkuosan muodostaa umpisuoli, varsinaista paksusuolta kutsutaan kooloniksi, ja viimeinen osa on peräsuoli. Paksusuolen tärkein tehtävä on huolehtia sinne päätyvän rehumassan sisältämän veden ja elektrolyyttien imeytymisestä elimistöön ennen ulosteen poistumista peräsuolen kautta. Jos paksusuolen limakalvo vaurioituu, elimistön kyky imeyttää vettä ja elektrolyyttejä takaisin heikkenee suuresti.

Ripuli vahingoittaa suolistoa

Rotavirukset, kolibakteerit ja kryptosporidioosi ovat yleisimmät ripulin aiheuttajat alle kolmen viikon ikäisillä vasikoilla. Koronavirukset aiheuttavat hyvin samanlaisen taudin kuin rotavirukset, mutta tauti voi kestää pidempään ja myös paksusuolen limakalvo vaurioituu. Suomessa harvinainen salmonella aiheuttaa veristä ripulia, johon voi liittyä esimerkiksi niveltulehdusta, mutta tartunta voi myös olla oireeton.

Taudinaiheuttajien tai muiden ripuliin johtavien syiden seurauksena sairastuneen eläimen suoliston seinämä vaurioituu ja sen toiminta muuttuu niin, että neste, elektrolyytit ja ravintoaineet eivät enää imeydy normaalisti. Jotkin taudinaiheuttajat taas saavat ohutsuolen seinämän solut erittämään suolen sisältöön nestettä ja tärkeitä aineita enemmän kuin elimistö pystyy imeyttämään takaisin. Näin elimistö menettää nestettä ja elektrolyyttejä. Ja kun ravintoaineet eivät imeydy normaalisti, potilas nälkiintyy.

Riippumatta ripulin aiheuttajasta ja mekanismista, ripuliin sairastuneen eläimen suolen sisältöön siis kertyy enemmän nestettä kuin normaalisti. Ulosteen määrä kasvaa ja elimistöstä menetetään elintärkeitä aineita, vettä ja elektrolyyttejä. Samalla ravintoaineiden imeytyminen heikkenee, elimistö happamoituu ja bakteereita tai niiden erittämiä myrkkyjä eli endotoksiineja voi päästä eläimen verenkiertoon vahingoittuneen suolen seinämän läpi. Sairas vasikka myös kylmettyy ja nälkiintyy helposti sekä kokee kipua. Siksi ripuloiva vasikka tarvitsee nopeasti tehokasta ja huolellista hoitoa sekä toipumista tukevat puhtaat ja lämpimät olosuhteet.

Ripuli kuivattaa elimistön

Nestehukka eli dehydraatio syntyy, kun vasikan verenkierrosta menetetään paljon nesteitä ja elektrolyyttejä. Silloin veren tilavuus pienenee ja verenkiertoelimistön kyky kuljettaa elintärkeää happea ympäri elimistöä vaarantuu.

Vasikan kuivuessa yhä pienemmän verimäärän on kuljetettava happea, jolloin sydämen tekemä työ kasvaa. Siksi ripulivasikan sydän lyö tavallista tiuhempaan.

Niin kauan kuin ripuloiva vasikka jaksaa vielä imeä maitoa, juomarehua tai hyvälaatuista elektrolyyttiliuosta, se pystyy korvaamaan osan menettämistään nesteistä ja elektrolyyteistä ja pysyy kohtuullisen pirteänä. Ennen kaikkea sen imurefleksi säilyy. Kaikilla vasikoilla tulee aina olla tarjolla puhdasta, raikasta vettä, jotta ne voivat juoda aina, kun siltä tuntuu. Samoin on tärkeää aloittaa huonosti maitoa tai juomarehua imevän ripulivasikan hoito suun kautta annettavalla elektrolyyttivalmisteella nopeasti, jotta hoito ehtii tehota ennen kuin imurefleksi katoaa.

Jos ripuloiva vasikka kuitenkin heikkenee eikä jaksa enää imeä, nestehukan paheneminen johtaa nopeasti veren määrän vähenemiseen verisuonissa, verenpaineen laskuun ja elimistön toiminnan yhä paheneviin häiriöihin. Jos vasikan verenkiertoelimistö ei voi kuljettaa happea tehokkaasti joka puolelle elimistöä, eläimen ääreisosien, kuten jalkojen ja korvien, verisuonia täytyy supistaa. Näin elimistö pyrkii turvaamaan elintärkeiden elinten kuten sydämen, keuhkojen ja aivojen hapensaannin ja toiminnan. Siksi nestehukasta kärsivän ripulivasikan jalat ja korvat tuntuvat käteen viileiltä.

Potilaan voinnin arvioiminen sekä nestehukan asteen määrittäminen on oleellista, jotta ripulivasikalle voidaan antaa oikeanlaista hoitoa. Kuivunut vasikka on heikko, sillä on nihkeät tai kuivat limakalvot, kylmät ääreisosat, vähentynyt ihon elastisuus ja kuopalle painuneet silmät.

Silmän painumista kuopalle arvioidaan kääntämällä varovasti alaluomea ulospäin ja arvioimalla kuinka paljon silmämuna on painunut silmäkuoppaan. Normaalisti silmäluomen ja silmämunan välissä ei ole tyhjää tilaa, mutta erittäin pahoin kuivuneella, eläinlääkärin apua kiireesti tarvitsevalla vasikalla silmä voi olla painunut kuoppaansa jopa 8 millimetriä. Ihon elastisuutta voidaan arvioida ottamalla poimu ihoa vasikan rintakehän alueelta sormien väliin, kääntämällä poimua 90 astetta, laskemalla irti ja arvioimalla, kuinka kauan ihon palautumiseen menee. Normaalisti ihopoimu häviää alle sekunnissa.

Ripulivasikan elimistö happamoituu

Normaalisti elimistön happojen ja emästen suhde on vakaassa tasapainossa ja sitä säädellään tarkkaan. Elimistön entsyymit toimivat parhaiten juuri tietyllä pH-alueella. Elimistön happo-emäs-tasapainon järkkyminen vaikuttaakin suuresti eläimen aineenvaihduntaan. Naudan veren pH:n tulisi olla hyvin lähellä arvoa 7,4. Veren pH:n siirtyminen alueen 7,0–7,8 ulkopuolelle on hengenvaarallista.

Elimistön liiallista happamoitumista kutsutaan metaboliseksi asidoosiksi.

Kun kudosten solut joutuvat toimimaan ilman veren kuljettamaa happea, elimistöön kertyy maitohappoa. Tämän lisäksi ripulin aikana menetetään ulosteen mukana elimistössä happamia yhdisteitä puskuroivia tärkeitä bikarbonaatti-ioneja. Happamoitumista pahentaa se, että maitohapon molempia muotoja, L- ja D-laktaattia, muodostuu vahingoittuneessa ohutsuolessa alkaneen haitallisen bakteerikasvun seurauksena. Samalla munuaiset ryhtyvät säästämään vettä vähentämällä virtsan muodostusta, jolloin happamia vetyioneja kertyy elimistöön.

Nestehukan ja elimistön happamoitumisen lisäksi ripulivasikan vointia heikentää erityisesti elimistöön kertyvä D-laktaatti. Tämä maitohapon muoto on nimittäin hermomyrkky. Siksi pahoin sairas ripulivasikka on heikko, makaa kyljellään ja sillä on lihasvapinaa, erilaisia hermosto-oireita sekä alentunut tajunnan taso.

Kun sairas vasikka ei jaksa enää imeä maitoa, juomarehua tai hyvälaatuista elektrolyyttijuomaa, se alkaa nopeasti kärsiä myös voimakkaasta energiavajeesta. Samalla se kylmettyy ja sen veren sokeripitoisuus laskee. Näin heikkous lisääntyy. Lopulta verenkierron toiminnan vakavat häiriöt ja elektrolyyttitasapainon järkkyminen nestehukan ja happamoitumisen seurauksena johtavat sydämen toiminnan häiriöihin ja kuolemaan. Myös aliravitsemus, liian alhainen verensokeri, alilämpöisyys sekä verenkiertoon päässeet bakteerimyrkyt voivat aiheuttaa ripulipotilaan menehtymisen.

Nopea apu on tarpeen

Sillä pyritään palauttamaan elimistön neste-, elektrolyytti- ja happo-emäs-tasapaino sekä tarjoamaan potilaalle glukoosia energiaksi. Näin turvataan eläimen verenkiertoelimistön mahdollisuudet kuljettaa happea kudoksiin, jolloin solujen normaali toiminta säilyy. Samalla vilkastunut verenkierto poistaa hapenpuutteen aikana elimistöön kertyneitä haitallisia aineita, kuten maitohappoa. Siksi onnistunut nestehoito paitsi palauttaa nestetasapainoa myös korjaa elimistön happamoitumista, helpottaa vasikan oloa, hoitaa kipua sekä palauttaa tai pitää yllä imua.

Jos vasikka pystyy seisomaan ja imemään, sille on turvallista antaa nestehoitoa suun kautta. Muuten potilas tarvitsee eläinlääkärin apua ja suonensisäistä nesteytystä. Onneksi ripulivasikat vastaavat oikein annettuun nestehoitoon yleensä hyvin ja nopeasti. Imu palautuu ja hoitoa voidaan jatkaa suun kautta annettavilla valmisteilla. On tärkeää valita terveydenhuoltoeläinlääkärin kanssa juuri omalle tilalle sopiva elektrolyyttivalmiste, markkinoilla kun on paljon erilaisia valmisteita. On myös oleellista, että juoma valmistetaan oikeanlaiseksi tarkasti pakkauksen ohjeiden mukaan.

Pahoin sairas ripulivasikka voi tarvita eläinlääkärin apua myös verenmyrkytyksen tai sen riskin vuoksi. Merkkejä verenmyrkytyksestä ovat suun limakalvojen punakkuus ja verenpurkaumat sekä silmän valkuaisen alueella selvästi näkyvät verisuonet.

Ripuloivan vasikan napa ja nivelet on myös aina syytä tutkia tulehdusten varalta. Lisäksi potilaan ruumiinlämpö on aina mitattava. Pahoin sairaan vasikan elimistö ei kuitenkaan aina pysty nostamaan kuumetta. Siksi verenmyrkytystä sairastavalla vasikalla voi mitattaessa olla normaali, kohonnut tai alentunut ruumiinlämpö. Verenmyrkytys vaatii välitöntä eläinlääkärin antamaa tuki- ja nestehoitoa, sopivan antibiootin sekä tulehduskipulääkkeen.

Muista hoitaa kipua

Ripulivasikka kärsii myös usein kivusta vatsaontelossa. Tästä voi kertoa potilaan puhaltuminen, vatsan tunnustelun aristaminen, seisominen selkä köyryssä, levottomuus, takajalkojen polkeminen sekä makaaminen takajalat ojennettuina.

Tulehduskipulääkkeiden, fluniksiinimeglumiinin ja meloksikaamin, tiedetään olevan eduksi ripulipotilaille. Kipulääkitys hoitaa kipua, parantaa oloa ja ruokahalua, hillitsee tulehdusta ja nopeuttaa toipumista.

Ennen tulehduskipulääkkeen antamista on kuitenkin korjattava elimistön nestetasapaino, sillä tulehduskipulääkkeet ovat vaarallisia kuivuneille eläimille, koska munuaisten verenkierto voi olla vähentynyt.

Toinen yleinen tulehduskipulääkkeiden haittavaikutus on ruuansulatuskanavan ärsytys, joten pitkiä tulehduskipulääkekuureja on käytettävä ripulivasikoille tarkkaan harkiten − aiheesta kaivataan kipeästi lisää tutkimustietoa. Mahan limakalvoa suojaavaa lääkitystä voidaan käyttää vähentämään sairauden, stressin, kivun ja lääkityksen aiheuttamaa ärsytystä potilaan juoksutusmahan limakalvolla. Näiden mahansuojalääkkeiden kuten myös vahvojen opioidikipulääkkeiden käytöstä ripulivasikoiden hoitamisessa tarvitaankin kipeästi lisätietoja, jotta nuoren eläimen kokeman kivun hoitaminen helpottuisi.

Neste- ja lääkehoito ovat vain osa ripulivasikan hyvää hoitoa, myös tukihoidolla on hyvin suuri rooli potilaan toipumisessa.

Nälkiintyminen pahentaa ripulin elimistössä aiheuttamaa tuhoa. Lisäksi potilaan verensokeri voi laskea hengenvaarallisen alas. Koska sairas vasikka kylmettyy helposti ja sen rasittunut elimistö on altis muille taudinaiheuttajille, potilas tarvitsee myös erityisen hyvät olosuhteet.

Hyvissä, toipumista tukevissa olosuhteissa sairastuneet eläimet toipuvat nopeammin ja taudinkuva jää lievemmäksi kuin haastavissa olosuhteissa pidetyillä vasikoilla.

Erityisen tärkeää sairaille vasikoille on lämpö ja etenkin lämmin, hyvin kuivitettu ja vedoton paikka nukkua. Kun energiaa ei kulu sulana pysymiseen, vasikka voi käyttää voimavaransa taudinaiheuttajista selviämiseen, vahingoittuneiden kudosten korjaamiseen ja kasvamiseen.