Utareterveys umpeenlaitossa

Tarkennusta vaatii, puhutaanko maitomäärästä ennen umpeenlaiton aloitusta vai viimeisen lypsykerran maitomäärästä.

Viimeisen lypsykerran maitomääräksi suositellaan korkeintaan 15 kiloa, sillä suuremmilla määrillä utaretulehduksen riski kasvaa.

Ehdyttäminen perustuu sekä lypsyjen harventamiseen että ruokinnan muutokseen.

Mahoja ei saa pitää tyhjänä, mutta liika rehu lypsättää. Umpiape, olki, heinä ja vanhana korjattu säilörehu toimivat. Veden saantia ei saa rajoittaa.

Korkeatuottoinenkin lehmä on parasta ehdyttää niin, että umpiajaksi tulee vähintään kuusi mutta mielellään kahdeksan viikkoa.

Umpeenjättöön käytetty aika voi tehokkaalla ruokinnan rajoituksella ja hyvällä hygienialla olla muutaman päivän, muttei yli viikkoa.

Lypsylle otettaessa utareet ja vetimet puhdistetaan erityisen hyvin, sillä maitoa valuttaneen vetimet voivat olla pinttyneen likaiset. Lian mukana vetimiin huuhtoutuu taudinaiheuttajia iholta, ja lypsyvälin harvennus antaa niille mahdollisuuden lisääntyä.

Robottilypsyssä utareet kannattaa pyyhkiä liinalla ja samalla tarkistaa vedinaukkojen puhtaus sekä mahdolliset vammat tai alkavat tulehdukset.

Lypsy valvotaan kiinnityksestä irrotukseen, ja sen aikana varmistetaan kaikkien neljännesten tyhjentyminen.

Jos lypsyjen harventamisen aikana havaitaan utaretulehdus, otetaan näyte ja aloitetaan hoito lyhytvaikutteisilla tuubeilla nopeasti. Jo umpeen jätettyjäkin on hyvä tarkkailla päivittäin ja tunnustella epäilyttäviä.

Tulehduksen tullessa neljännestä pitää tyhjentää päivittäin ja hoitaa lyhytvaikutteisella tuubilla tai tilanteen vaatiessa myös pistoksilla.

Varsinaiset umpeenpanotuubit laitetaan viimeisen lypsyn jälkeen. Antibioottituubit hierotaan vetimestä ylös, mutta silikonitulpat jätetään vedinaukkoon sulkien toisella kädellä vedintä ylempää. Silikonitulpan käyttö suojaa tulevilta tulehduksilta, mutta ei hoida jo olevia infektioita. Niinpä niitä suositellaan vain täysin terveille. Antibiootin käyttö ja tarve on tilakohtaista ja pohditaan terveydenhuoltosuunnitelmaa tehtäessä.

Teksti: Mervi Yli-Hynnilä, terveydenhuoltoeläinlääkäri