Siirry sisältöön
Hyvinvointi

Vierihoidolla vahvat vasikat

Vierihoidolla vahvat vasikat

Myöhäisellä vieroituksella on monia myönteisiä vaikutuksia vasikan terveyteen. Vierihoidetuista vasikoista on kasvanut Stubbin tilalla Pedersöressä tuottoisia lehmiä.

Imettäjälehmien neljännesten tasaista tyhjenemistä pitää seurata. Jos vasikat eivät ime utareita riittävän tyhjiksi, käytetään imettäjälehmä robotilla. Kuva: Markku Pulkkinen

Kolme kaunista vasikkaa kyhnyttää imettäjälehmän kyljessä Stubbin tilan laitumella. Vasikat eivät päästä Moa-lehmää karkaamaan viittä metriä kauemmas. Ei kannatakaan, sillä nälkä voi yllättää milloin tahansa.

Daniel ja Lotta Stubbin tilalla innostuttiin vasikoiden vierihoidosta vajaat kolme vuotta sitten eikä paluuta entiseen ole. Uusi robottinavettakin suunniteltiin siten, että toiseen päähän mahtuu neljä isoa, olkikuivitettavaa karsinaa vierihoitoa varten.

”Vierihoito on täydellinen tapa kasvattaa vasikoita. Vasikat saavat maitoa aina halutessaan ja hoitajilta säästyy tuttijuoton vaiva. Vierihoito luo myös kuluttajille hyvää kuvaa maidontuotannosta”, Lotta Stubb tiivistää Moa-imettäjälehmä seuranaan.

”Innostuin vierihoidosta erään ystäväni kokemusten kautta. Hän kertoi hyvistä tuloksista vasikoiden terveyden ja lehmien tuottavuuden osalta. Vasikat näyttivät tilalla hyvinvoivilta ja energisiltä”, Lotta Stubb kertoo.

Hän vieraili saman kollegansa kanssa viime keväänä Skotlannissa, imettäjälehmiä jo kauan käyttäneellä Rainton Farm -tilalla ja osallistui myös eettisen eläintuotannon kongressiin. Siellä into lisääntyi entisestään.

Myöhäinen vieroitus tukee lajinmukaista käyttäytymistä ja parantaa siten kuluttajienkin mielikuvaa maidontuotannosta, kuluttajatyötä mielellään tekevä Stubb uskoo.

Kun otimme vierihoidon käyttöön, huomasimme heti eron tutilla juotettaviin vasikoihin. Imettäjälehmän kanssa olleiden vasikoiden päiväkasvut olivat kokonaan toista luokkaa. Ne myös oppivat nopeammin syömään kiinteää ravintoa”, Stubb kertoo.

Ensimmäiset kuukaudet ovat kaikkein tärkeimmät eläimen koko elinkaaren aikana. Silloin luodaan pohja terveille ja hyvätuottoisille lehmille.

Hyvämaitoinen imettäjälehmä pystyy huolehtimaan 3–4 vasikasta. Vierihoitoryhmä viettää koko kesän laitumella, jossa suojaksi riittää kevyt katos. Kuvan vasikat ovat 1–2 viikon ikäisiä.

”Vasikoille pitää tarjota tilan parasta maitoa. Imettäjälehmällä pitää olla koko ajan maitoa utareissaan. Soluttavia lehmiä emme missään tapauksessa laita imettämään”, Stubb selventää.

”Imettäjälehmän pitää olla luonteeltaan lempeä, jotta se antaa vasikoiden imeä vapaasti. Kaikki imettäjälehmämme ovat tottuneet hoitamaan myös muiden vasikoita. Yksi imettäjälehmä pystyy huolehtimaan 3–4 vasikasta. Vasikoiden pitää luonnollisesti olla suunnilleen saman ikäisiä.”

Tilalla on käytetty imettäjälehminä myös ensikoita ja sekin on toiminut hyvin. Imettäjälehminä käytetään sekä holstein- että ayrshirerotuisia lehmiä. Liharotuiset vasikat kasvatetaan tilalla teurasikään saakka ja lihakarjapihatossa on omat imettäjälehmänsä.

Oman emän ternimaidon laatu varmistetaan luonnollisesti huolella.

Vasikat kasvavat kolmen kuukauden vierihoidossa huomattavasti nopeammin kuin karsinoihin ruokittuina.

”Imettäjälehmien utareita pitää tarkkailla useamman kerran päivässä ja varmistaa, että kaikki neljännekset tyhjenevät tasaisesti. Jos eivät tyhjene tai jos lehmän maitotuotos on erityisen korkea ja vasikoita vähän, käytetään imettäjälehmä tarvittaessa robotilla, jottei synny soluongelmia”, Stubb valottaa.

Ainoaksi huonoksi puoleksi imettäjälehmien käytössä Stubb nimeää vierihoitokarsinoiden puhtaanapidon. Kuivikeoljet on vaihdettava kahden viikon välein. Vierihoitokarsinat vievät myös enemmän tilaa kuin perinteinen vasikkala.

Stubbin tilalla oli aikomus rakentaa hiekkapedit vierihoitokarsinoihin, mutta tekniikkaa ei saatu sovitettua uuteen navettaan. Lähiaikoina kuivikkeena kokeillaan todennäköisesti myös turvetta.

Tip icon

VIERIHOIDON EDUT JA HAITAT

  • Vasikoilla vahva vastustus- ja stressinsietokyky
  • Erinomaiset päiväkasvut
  • Vierihoidettujen vasikoiden tuotos lehminä hyvä
  • Vasikoista kasvaa terveitä, kestäviä ja helppohoitoisia lehmiä
  • Vierihoitokarsinan puhtaanapito ja kuivitus työllistävät
  • Vaatii enemmän tilaa kuin perinteinen vasikkala.