Siirry sisältöön
Tavataan Valiolla

Yhteyttäminen on hiiliviljelyn perusta

Yhteyttäminen on hiiliviljelyn perusta
Anu Artjoki
Viestintäpäällikkö, päätoimittaja

Valio Oy

Nurmipeltojen hiiltä sitova viljely on yksi maitotilojen keinoista pienentää raakamaidon hiilijalanjälkeä ja tilojen ilmastovaikutuksia.

Hiiliviljely tarkoittaa peltoviljelyn toimia, joilla voidaan sitoa hiiltä ilmasta maaperään. Se on yksi avaintekijöistä Valion ja osuuskuntien työssä kohti hiilineutraalia maitoketjua vuoteen 2035 mennessä.

”Hiiliviljelyn perustoimenpiteet ovat yksinkertaisia. Termi hiiliviljely on melko tuore, mutta tiloilla on tehty pitkään työtä aiheen parissa”, kehityspäällikkö Virpi Kling Valion hiilineutraalin maitoketjun tiimistä toteaa.

”Kaiken perusta on yhteyttämisen lisääminen. Näin hiili saadaan sidottua kasvimassaan ja sitä kautta maaperään. Hiiliviljelyyn liittyvät toimet pellolla parantavat maan kasvukuntoa ja kasvattavat nurmisatoa, ja ne ovat myös luonnon monimuotoisuuden kannalta hyvä asia.”

Hiiliviljelyssä peltolohkot tulisi pitää kasvipeitteisinä mieluusti koko vuoden ympäri. Jos pelto kynnetään syksyllä ja maa on paljaana ennen talvea vaikkapa muutaman kuukauden ajan ja sen lisäksi keväällä ennen kylvöjä, siitä vapautuu huomattavasti enemmän hiiltä kasvipeitteiseen lohkoon verrattuna.

”Muokkaukset on hyvä minimoida, ja nurmikierroksi suositellaan 3+1, jossa on maksimissaan yksi viljavuosi välissä. Perustamisvuonna kannattaa levittää karjanlantaa, sen fraktioita tai mädätysjäännöstä, koska lannanlevitys tehostaa hiiltä sitovien maaperämikrobien toimintaa.” Hiiliviljelyn periaatteisiin kuuluu myös monilajinen nurmipelto, täydennyskylvö ja nurmen korjuu riittävän pitkään sänkeen.

”Nurmen tulisi olla hyvässä kasvukunnossa ja täystiheä”, Virpi Kling vahvistaa. ”On hyvä suosia viljelyvarmoja nurmisiemenseoksia, joissa on vähintään 4 monivuotista nurmi- tai nurmipalkokasvilajia, joista yksi on syväjuurinen. Se maksimoi hiilensidontaa ja lisää satovarmuutta.”

Nurmipellon hiilensidontaa lisää tarvittaessa täydennyskylvö monilajisella nurmisiemenseoksella. Valma-kauppojen Valio Carbo® nurmisiemenseoksissa on hiilensidonta otettu erityisesti huomioon. Valikoimista löytyy myös täydennyskylvöön sopiva nurmisiemenseos.

”Yksi tärkeimmistä tekijöistä hiilensidonnan kannalta on nurmen korjuu riittävän pitkään, keskimäärin 10–12 sentin sänkeen. Tällöin yhteyttäminen ei pysähdy, vaan nurmi toipuu niitosta nopeasti rivakkaan kasvuun.”

Virpi Kling