Hyvillä mielillä KoneAgriassa 2019

KoneAgria aloitti perinteisesti syksyn tapahtumat Jyväskylässä. Tänä vuonna näyttelyn kanssa ei ollut päällekkäisiä tapahtumia, joten KoneAgria veti puoleensa runsaan määrän yrittäjiä.

Valion osastolla vieraili runsaasti maitotilayrittäjiä. Kuva: Kaj Nyman

Valion osasto oli näyttelyssä perinteisellä paikallaan heti pääsisäänkäynnin läheisyydessä. Mukana olimme vihreällä osastolla, jossa esillä oli runsaasti Kohti hiilineutraalia maitoa 2035 tavoitteeseemme liittyvää asiaa. Paikalla olivat myös hiilineutraalin maitoketjun asiantuntijamme.

Tuttu Valion osastopaikka houkutteli maitotilayrittäjiä. Kuulumisia vaihdettiin niin Kohti hiilineutraalia maitoa 2035 tavoitteesta, vapaan lehmän maidosta kuin maidon esijäähdyttimestä, joka oli esillä osastollamme. Maidon antibioottitestauksen pikatesteri herätti myös kiinnostusta.

Uusi Osuuskunta Maitosuomi oli esillä näyttelyn jokaisena päivänä. Näyttelyssä tapasimme myös Maitosuomi-päiville osallistuneita yrittäjiä - oli mukava tavata jälleen!

Yrittäjillä on takanaan pääosin hyvä kesä, joten keskustelut olivat positiivisia - syystyöt alkoivat olla lokakuussa jo hyvällä mallilla.

Allekirjoittanutta piristivät edenneet investointihankkeet. Myös uusia investoivia yrittäjiä oli hyvin liikenteessä. Viime hetken viilauksia ja tarjouksia haettiin näyttelystä.

KoneAgriassa oli esillä entistä enemmän karjatalouslaitteita. Konemyyjät odottavat myös Agritechnicaa ja 2020 Helsingin konenäyttelyä.