Vapaalla: Tanssilavojen taituri

Maitotilayrittäjä Sami Suttisen mieli lepää lavatansseissa.

Sami Suttinen tapasi vaimonsa Katri Salovaaran lavatansseissa Kolmilammilla

Sami Suttinen tapasi vaimonsa Katri Salovaaran lavatansseissa Kolmilammilla. Kuva: Sami Suttisen arkisto

Käyn lavatansseissa noin kerran viikossa ja kesällä joskus useampanakin iltana. Tanssiminen on hyvää vastapainoa maitotilan arjelle ja työasioille. Parketilla unohtuvat navettahuolet, ja kaupan päälle saan mukavasti liikuntaa.

Yhdet tanssit kestävät noin neljä ja puoli tuntia, joskus pidempäänkin, joten kunto kohenee. Tanssiessa ylävartalon asento ja lapatuen käyttö on keskeistä ja siksi ryhti pysyy hyvänä.

Tärkeää on myös lajin sosiaalisuus ja iloinen ilmapiiri. Usein tulee juteltua ihmisten kanssa kahvion puolella, ja meille onkin vaimoni kanssa kertynyt kiva kaveriporukka tanssitutuista.

Lisäksi pidän tanssittavasta musiikista ja kuuntelen sitä muutenkin.

Kiinnostuin tansseista heti armeijan jälkeen ja kävin pari kertaa katselemassa. Innostuin opettelemaan ja menin myös kursseille.

Lavatansseissa tanssitaan nykyään perinteisen foksin, valssin, tangon ja humpan lisäksi lattareita ja kädenalitansseja, kuten buggia ja fuskua. Nämä ovat itselläni jo ihan mukavasti hanskassa, ja suurin oppi on tullut ihan vain tanssimalla.

Suomalainen lavatanssikulttuuri on voimissaan. Lavoilla riittää tanssitaitoista porukkaa, mutta sinne kannattaa lähteä myös kokeilemaan ilman aiempaa kokemusta tai vain nauttimaan musiikista ja tunnelmasta. Kun reippaasti kertoo olevansa ensimmäistä kertaa kokeilemassa, saa aivan varmasti tsemppiä ja opastusta.

Varusteillakaan ei ole väliä, sillä mukavat hieman luistavapohjaiset kengät ja siistit vaatteet riittävät.”

Teksti: Susanna Cygnel

Katso lisää artikkeleita

Vapaalla
Laulu siivittää yrittäjää vapaalla
Vapaalla
Yrittäjä vapaalla: Hevoshullu