Tuoko separoidun lantakuivikkeen käyttö lehmille terveyshaasteita tai -hyötyjä?
Separoinnissa lannasta puristetaan nestejae mahdollisimman hyvin pois, ja jäljelle jää turpeen tapaista kuitua. Oikein prosessoituna lantakuivike on kuivaa, ilmavaa ja hajutonta. Huolellisesti ylläpidetyissä syväkuivikeparsissa lantakuivike tuottaa mukavan pedin lehmälle ja tarjoaa syväparren edut: kinnervauriot ja ontumat vähenevät ja makuuaika ja sitä myötä päivätuotos lisääntyy. Lehmät pysyvät puhtaina ja parren bakteerimäärät kurissa, jos tuoreen lannan poistosta huolehditaan asiallisesti. Yrittäjän kannalta tästä kuivikejakeesta ei tule pulaa, jos separaattorin huolto toimii. Tällöin myös parret tulee pidettyä täysinä ja hyödyt ulosmitataan täysimääräisenä.
Tutkimusten ja kokemustenkin mukaan riski maidon solupitoisuuden nousuun ja oireilevien utaretulehdusten (muun muassa E.coli ja Klebsiella) lisääntymiseen on todellinen, vaikka se ei läheskään aina toteudu. Suurimmat haasteet liittynevät kuivituksen tekniseen toteutukseen: kuivike jää liian märäksi (ka pitoisuus < 30–35 %) tai kuivike ei kuivu parsissa. Navetan ilmastoinnin pitää toimia ja ilman pitää olla raikasta kaikkina vuodenaikoina, eikä kosteus saa tiivistyä pinnoille.
Maailmalla lantaa on käytetty kauan, mutta usein kompostipohjana navetoissa, joissa ei ole parsia. Silloin kuivikkeen koneellinen pöyhintä onnistuu kerran päivässä. Parsissa lantaa pitää myös pöyhiä niin, että kuivikepinta pysyy tasaisena. Lehmät kaivavat itselleen kuoppia kuivikkeeseen, jolloin kova lattia paljastuu ja parsien väliin voi kasautua kova kuivikemuuri. Kiusaus käyttää separoitua lantaa parsipedin päällä kuivikkeena voi olla myös suuri. Silloin antaudutaan molempien systeemien huonoille puolille eli kovalle alustalle ja hygieniariskeille.
Teksti: Mari Hovinen, ELT, kliininen opettaja, Helsingin yliopisto
