Valikoiva umpihoito – kannattava käytäntö
Maitotilayrittäjät tavoittelevat tuotannollaan hyvää yrittäjätuloa, mutta keskeinen tavoite on myös tuotannon vastuullisuus niin ympäristön kuin ruokaturvallisuuden suhteen. Millaisia umpihoitokäytäntöjä karjassa olisi näiden tavoitteiden valossa järkevää noudattaa?
Kasvava huoli antibioottiresistenssin lisääntymisestä luo paineita vähentää antibioottien käyttöä kotieläintuotannossa. Myös vuoden 2022 alusta käytäntöön pantu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus eläinlääkkeistä (EU 2019/6) edellyttää entistä vastuullisempaa antibioottien käyttöä. Asetus kieltää muun muassa mikrobilääkkeiden rutiininomaisen käytön ja sallii ennaltaehkäisevän käytön terveille eläimille ainoastaan poikkeustapauksissa.
Lehmien umpihoidossa pohjoismainen suositus ja vallitseva käytäntö on aina ollut valikoiva hoito, jossa antibiootteja annettaan umpeenpanon yhteydessä vain niille lehmille, joiden utareterveys antaa hoitoon aihetta. Monissa muissa maissa antibiootteja käytetään edelleen kaikille umpilehmille. Myös suurissa suomalaiskarjoissa kaikille lehmille annattava umpihoito yleistyi ennen nykyisen EU-säädöksen voimaantuloa. Mutta tarkoittaako valikoiva umpihoito suomalaiselle maitotilayrittäjälle taloudellisia menetyksiä verrattuna siihen, että karjan kaikki lehmät saisivat antibiootteihin perustuvan umpihoidon?
Vertaillessamme valikoivan ja kaikille lehmille annettavan umpihoidon taloudellisia vaikutuksia käytimme katetuottomenetelmän mukaista laskentamallia, joka huomioi eri umpihoitokäytännöissä kiinteiden kustannusten kattamiseen jäävän katetuoton. Vaihtelevina kustannuksina otimme huomioon työ-, eläinlääkintä- ja rehukustannukset, sillä maitotuotoksessa ja sen myötä rehunkulutuksessa on vaihtelua umpihoitokäytännön mukaan. Maitotuoton ja edellä mainittujen kustannusten erotuksena määritettiin katetuotto, joka laskettiin lehmää ja vuotta kohti olettaen jokaiselle lehmälle yksi umpikausi per vuosi.
Taloudellisessa tuloksessa ei havaittu suurta eroa valikoivan ja kaikille lehmille annettavan umpihoidon välillä. Erot olivat jakauman keskellä vain noin prosentin koko katteesta, silloin kun karjakoko oli vakio. Todennäköisesti monet muut tilakohtaiset tekijät aiheuttavat katteeseen huomattavasti suuremman vaihtelun kuin umpihoitokäytännöt. Näin ollen voidaan päätellä, että nykysäädösten mukainen umpihoito ei ole maitotilayrittäjälle taloudellinen rasitus. Valikoiva umpihoito on taloudellisesti kilpailukykyinen vaihtoehto etenkin silloin, kun utaretulehduksen riski onnistutaan pitämään karjassa pienenä.
Kate 60 lehmän karjassa
Kate kiinteille kustannuksille valikoivaa umpihoitoa käyttävässä 60 lehmän karjassa, jossa lypsyasema, poikimisen jälkeiseen utaretulehdukseen sairastuu 14–15 lehmää vuodessa, ja lehmät saavat valikoitua umpihoitoa (poikimisen jälkeisen utaretulehduksen todennäköisyys 0,24). Maitotuotos ja utaretulehduksen esiintyvyys ovat laskelmassa kyseisten karjakokojen, lypsymenetelmien ja umpihoitokäytäntöjen mukaiset.
Kate 120 lehmän karjassa
Kate kiinteille kustannuksille 120 lehmän karjassa, jossa lypsyrobotti, poikimisen jälkeiseen utaretulehdukseen sairastuu 21–22 lehmää vuosittain, ja jossa kaikki lehmät saavat umpihoidon (poikimisen jälkeisen utaretulehduksen todennäköisyys 0,18). Maitotuotos ja utaretulehduksen esiintyvyys ovat laskelmassa kyseisten karjakokojen, lypsymenetelmien ja umpihoitokäytäntöjen mukaiset.
Teksti: Anna-Maija Heikkilä.
Heikkilä on työskennellyt tutkijana Luonnonvarakeskuksessa (Luke).
