Vaalilupausten kevät

Valion liiketoimintavuosi on lähtenyt suunnitellusti käyntiin. Viime vuosi oli toimintaympäristön muutosten vuoksi vaikeasti ennustettavissa, ja ihan tasaista ei tule olemaan tänäkään vuonna. Rajuimmat kustannusnousut ja inflaation kasvu ovat toivottavasti takanapäin, ja leuto talvi on auttanut siinä, että sähköä on riittänyt. Mutta on toki tosiasia, että kustannukset ovat edelleen korkealla tasolla, mikä haastaa kannattavuutta niin maatiloilla kuin teollisuudessa.

Kohonneet elintarvikkeiden hinnat heijastuvat kuluttajien ostokäyttäytymiseen, ja edullisten tarjoustuotteiden osuus ostoskorissa kasvaa. Vaikka tutkimusten mukaan kotimainen tuote kiinnostaa enemmän, valitettavasti ostotilanteessa moni valitsee halvemman tuontituotteen.

Viime vuonna maidosta oli globaalilla tasolla pulaa, mutta suunta on nyt muuttunut. EU:n sisällä maidontuotanto on taas kasvussa, mikä on johtamassa ylitarjontaan raaka-ainemarkkinalla. Samalla maailmanmarkkinahinnat laskevat yleistä kysynnän ja tarjonnan lakia seuraten. Kehitys näkyy jo siinä, että maaliskuussa moni EU-toimija ilmoitti tuottajahintojen laskusta.

Maailmanmarkkinahintojen muutokset vaikuttavat myös Valion liiketoimintaan, sillä Valion Suomessa valmistamista tuotteista noin 30 prosenttia menee vientiin. Pyrimme tasaiseen maidonhintaan omistajillemme. Kun hinnoittelemme Valion tuotteita, arvioimme aina, mille tasolle hinta kannattaa asettaa, jotta tuotteita menisi mahdollisimman paljon kaupaksi ja jotta maitotilayrittäjien saama tuottajahinta olisi mahdollisimman suuri. Kuluttaja­hinnoista päättää kauppa. Vahva valikoimatyö, uutuudet ja mainonta lisäävät kuluttajakiinnostusta, ja toimitusvarmuus ja laadukkaat tuotteet pitävät asiakastyytyväisyyden korkealla niin kotimaassa kun maailmalla.

Vastuullisuusohjelma uudistuu toukokuussa. Olemme uudistuksen kanssa todella hyvään aikaan liikkeellä, sillä niin asiakkaiden vaatimukset kuin lainsäädäntö lisääntyvät jatkuvasti. Vastuullisuusohjelmalla kannustamme maitotiloja konkreettisiin toimenpiteisiin. Samalla ohjelma on meille vahva perusta, kun kerromme hyvästä työstä asiakkaille, kuluttajille ja päättäjille. Eläinten hyvinvoinnin lisäksi puhumme vahvasti luonnon monimuotoisuutta tukevista toimista, ilmastotyöstä ja eläinten ulkoilusta.

Porkkana on elintarvikealalle ja maataloudelle parempi kannustin kuin keppi.

Tätä kirjoittaessani vaalikampanjointi on täydessä vauhdissa, ja ehdokkaat lupaavat enemmän tai vähemmän realistisia veronkevennyksiä tai – kiristyksiä. Ilmasto, työvoiman riittävyys ja valtion talous ovat vahvasti esillä. Valio osallistuu keskusteluun ehdokkaiden ja puolueiden kanssa aktiivisesti. Nostamme esille maidontuotannon merkityksen Suomen huoltovarmuudelle, ravitsemukselliset näkökulmat sekä ilmaston, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin eteen tehtävän työn.

Porkkana on elintarvikealalle ja maataloudelle parempi kannustin kuin keppi. Terveys- tai ilmastoveroja ei pidä asettaa, sillä ne heikentäisivät suomalaisen ruoan kilpailukykyä niin marketin hyllyssä kuin vientikisassa. Valion ilmasto-ohjelma on hyvä esimerkki yritysten vapaaehtoisista toimista. Tiukkaankin julkiseen keskusteluun on ollut hyvät edellytykset osallistua, kun olen voinut kertoa konkreettisista teoista, joita maitotiloilla ja Valion tehtailla tehdään jo nyt, ei vasta tulevaisuudessa.

Katsaukset
Veturin voimalla eteenpäin
Katsaukset
Maitoa tarvitaan jatkossakin meillä ja maailmalla
Katsaukset
Ympäristö- ja ilmastotoimet vaikuttavat markkinaan